Kuopiossa asuva Christo Neemre oli yksi ensimmäisistä eilisen bussiturman paikalle osuneista ihmisistä. Hän oli autolla matkalla hakemaan lapsiaan päiväkodista, kun sillan päällä kolaroineet henkilöautot kiinnittivät hänen huomionsa.
Neemre pysäköi autonsa ja astui ulos huomatakseen, että sillan kaide oli taipunut rikki. Alhaalla näkyi linja-auto kyljellään junaradalla. Joku huusi hänelle: Tule tänne apuun! Neemre ei miettinyt hetkeäkään, vaan lähti laskeutumaan kallionrinnettä kohti bussia.
Hän meni sisälle bussin takaosasta. Kuului avunhuutoja. Hän kokeili yhden naisen pulssia, sitä ei tuntunut.
– Kaivoin taskustani veitsen ja aloin leikkaamaan turvavöitä sillä auki.
Monesti kolaripaikalla
Bussin luona oli jo ennen Neemreä kaksi muuta ihmistä auttamassa. Näiden kanssa Neemre auttoi matkustajia ulos bussista ja lopulta talutti heitä pitkin ratakiskoja ja avusti nousemaan ylös ambulanssin luo.
Neemre kertoo olleensa usein kolaripaikoilla, sillä oli synnyinmaassaan Virossa lehtikuvaaja. Monta kertaa hän päätyi kuvaamisen lisäksi auttamaan kolarin uhreja. Kuopion kolaripaikalla kuvanneille hänellä ei riitä ymmärrystä.
– Tuntuu, että se on tässä viiden vuoden sisällä tullut sellaiseksi must be -jutuksi, että kaikesta on ensin otettava kuva. Mitä jos ensin kuitenkin soittaisi sinne hätäkeskukseen?
Hän on hyvin kiitollinen toisille miehille, jotka olivat apuna ennen ambulanssin tuloa.
Miksi isän puhelin soi?
Neemre oli paikalla auttamassa tunnin verran, minkä jälkeen hän soitti päiväkotiin, että myöhästyy hieman ilmoittamastaan ajasta.
– Lapset eivät sen enempää ole kyselleet, mutta ihmetelleet, että miksi isän puhelin soi koko ajan.
Moni on kysynyt Neemreltä, vaikuttiko tapahtunut uniin tai pyörikö se illalla mielessä. Surullinen hän toki on, mutta ei sen enempää.
– En tiedä, miten se suomeksi sanotaan, mutta olen viroksi külm (kylmä). Moni ei mene auttamaan, kun pelkää verta, mutta en minä.