Kun 14-vuotias iowalainen Christopher Bunch oli kärsinyt päänsärystä ja nukkunut miltei 48 tuntia, hänet vietiin sairaalaan. Pojalla todettiin harvinainen neurologinen sairaus, johon hän kuoli viikkoa myöhemmin.
Yllä olevalla videolla Liisa kertoo sairastavansa kroonista rintasyöpää.
6. elokuuta 14-vuotias Christopher Bunch kertoi vanhemmilleen, että hänellä oli päänsärkyä. Hän oli juuri tullut jalkapallotreeneistä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Äiti ei aluksi huolestunut pääkivusta.
– Luulin, että hän vain kärsii nestehukasta, Destiny Maynard kertoi WQAD-sivustolle.
Nukkui melkein kaksi päivää
Mutta kun poika oli nukkunut miltei 48 tuntia, vanhempien epäilykset alkoivat herätä.
– Hänen tilansa pahentui rajusti vain muutamassa tunnissa, isä Elijah Mendoza kertoi.
Harvinainen sairaus
Poika vietiin kiireesti tehohoitoon University of Iowa Stead Family Children’s Hospital -sairaalaan.
Vain tuntia myöhemmin Christopherin kehon vasen puoli halvaantui ja hän lakkasi hengittämästä itse.
Lääkärit totesivat, että hänellä oli akuutti disseminoitunut enkefalomyeliitti (ADEM).
Kyseessä on tulehduksellinen keskushermostoa vaurioittava sairaus, jonka puhkeamista edeltää usein infektio tai rokotus.
11. elokuuta poika leikattiin, jotta aivojen turvotus vähentyisi, mutta hän jäi kriittiseen tilaan.
Kuoli viikkoa myöhemmin
Lääkärit kertoivat että kyseessä on vaikein tuon tyypin tautitapaus, johon he ovat törmänneet. He eivät pitäneet tilannetta kovin lupaavana.
Lääkärit olivat oikeassa. Vanhempien suureksi suruksi Christopher menehtyi 14. elokuuta.
Lähteet: Foxnews.com, Globalnews.ca, Pittsburgh.cbslocal.com , Neuroliitto.fi