Clinton voitti ylivoimaisesti demokraattien viimeisen esivaalin – Sanders ei vielä asettunut tukijaksi

Hillary Clinton 2015
Hillary Clinton varmisti presidenttiehdokkuutensa jo viime viikolla.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 15.06.2016 05:22(Päivitetty 15.06.2016 11:24)

MTV UUTISET – STT

Yhdysvalloissa demokraattien tuleva presidenttiehdokas Hillary Clinton on voittanut myös puolueensa viimeisen esivaalin Washingtonissa.

Clinton voitti ennusteiden mukaan Bernie Sandersin selvästi pääkaupungissa keräämällä lähes neljä viidesosaa äänistä.

Tulos on symbolinen, koska Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Clinton varmisti jo viime viikolla presidenttiehdokkuutensa. Demokraattien kisa Washington DC:ssä oli samalla koko Yhdysvaltain esivaalikampanjan viimeinen koitos.  

Clinton ja Sanders tapasivat tuloksen selviämisen aikaan Washingtonissa. Osapuolten edustajat kuvasivat keskusteluja myönteisiksi. Niissä oli esillä muun muassa republikaanien ehdokkaan Donald Trumpin muodostaman uhkan torjuminen. Sanders ei kuitenkaan vielä asettunut tukemaan Clintonin kampanjaa.  

Ennen tapaamista Sanders viestitti haluavansa varmistaa, että demokraattinen puolue hyväksyy ensi kuun puoluekokouksessa mahdollisimman edistyksellisen ohjelman syksyn presidentivaalikamppailuun.  

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Barack Obama on ilmoittanut tukevansa Clintonia seuraajakseen. Obaman on tarkoitus aloittaa kampanjointi Clintonin kanssa tänään.

2:31img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat