CNN: Yhdysvaltalaisviranomaiset salakuuntelivat Trumpin entistä kampanjapäällikköä – tehtiinkö sama presidentille?

Mana
Paul Manafort. ?? www.splashnews.com/ All Over Press
Julkaistu 19.09.2017 06:06(Päivitetty 19.09.2017 11:26)

MTV UUTISET-STT

CNN:n tietojen mukaan yhdysvaltalaisviranomaiset salakuuntelivat presidentti Donald Trumpin kampanjapäällikkönä hetken aikaa toiminutta Paul Manafortia ennen ja jälkeen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien.

Uutiskanavan tietojen mukaan salakuunteluun oli lupa oikeudelta. Luvat myönnettiin sen jälkeen, kun Manafort joutui liittovaltion poliisin FBI:n tutkinnan kohteeksi, uutiskanava kertoo.

On epäselvää, salakuunneltiinko samalla myös presidentti Trumpia.
Valkoinen talo on kieltäytynyt kommentoimasta tietoja uutiskanavalle. Myöskään Manafortin edustaja ei kommentoinut asiaa. 

Trump on aiemmin syyttänyt edeltäjäänsä Barack Obamaa Trump Towerin salakuuntelusta. Oikeusministeriö kuitenkin sanoi aiemmin tässä kuussa, ettei Trump Towerin salakuuntelusta ole mitään todisteita.

Ministeriö kertoi, että sekä FBI että oikeusministeriön kansallisen turvallisuuden osasto olivat vahvistaneet asian.

Manafort irtisanoutui kampanjapäällikön tehtävästään pian sen jälkeen, kun yhdysvaltalaisviestimet olivat kertoneet epäillyistä yhteyksistä hänen ja Venäjä-mielisen ukrainalaispuolueen välillä.

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat