Cristal Snow'lta koskettava kirje kiipeilysarjan retkikunnalle: Sydäntä surettaa

Cristal Snow 27.2.2016
MTV
Julkaistu 23.03.2016 10:55

MTV VIIHDE

Cristal Snown matka Huippujengissä päättyi, ennen kuin kunnolla ehti alkaakaan. Pettymystään nieleskellyt taistelija lähetti terveisensä muille kiipeilijöille herkistävän kirjeen muodossa.

Cristal Snow lähti yhdessä Huippujengi-ohjelmassa seitsemän muun julkisuudesta tutun henkilön kanssa kilpailemaan vuoren valloittamisesta. Snow'n matka kuitenkin päättyi heti alkuunsa, koska mies kärsi vaikeista vatsavaivoista, jotka Perussa diagnosoitiin ruokamyrkytykseksi.

Snow ei päässyt muun joukon kanssa matkustamaan edes perusleiriin, sillä hän oli niin reippaasti muita jäljessä koulutuksessa. Edessä oli matka takaisin Suomeen.

Laulaja ei kuitenkaan halunnut lähteä jättämättä hyvästejä perusleiriin päässeelle retkikunnalle. Hän lähetti heille koskettavan kirjeen sekä hehkuttamansa Cecelia Ahernin Mitä huominen tuo tullessaan -kirjan, vaikka olikin jo paljastanut kaikille, kuinka kirja loppuu.

Ohjelman juontaja Jukka Hildén luki Snown kirjeen ääneen muulle porukalle.

– Hei te kaikki ihanat! En olisi voinut kuvitella, että tässä kävisi näin. Peru on puhutellut ja vuorien päätös on se, että tämä Snow ei korkeuksiin yllä, kirje alkaa.

– Eniten sydäntä surettaa se, etten päässyt edes perusleiriin asti jakamaan tätä matkaa teidän kanssanne.

Katso koko kirje videolta jutun alusta.

Heikossa kunnossa ollut Snow kertoi MTV.fille, että oli rankalla kotimatkallaan nukkunut koneessa, kunnes oli herännyt pahaan oloon ja viettänyt loppulennon vessassa. Oirehdinta jatkui vielä Suomessakin.

Huippujengin kaikki jaksot Katsomossa –  vielä ehdit mukaan seikkailuun!

Huippujengi MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 20.00.