Cristiano Ronaldon härski elehdintä aiheutti raivon – rangaistus uhkaa: "Kaikella on rajansa, vaikka olisi kuinka kuuluisa"

29.12010013
Cristiano Ronaldo on kurinpitotutkinnan kohteena Saudi-Arabiassa.EPA / AOP
Julkaistu 26.02.2024 09:08

MTV URHEILU–REUTERUS

Cristiano Ronaldo on saanut runsaasti kritiikkiä tuoreimmasta raivoa herättäneestä tempauksestaan Saudi-Arabian jalkapallokentillä.

LUE MYÖS: Cristiano Ronaldolla keitti kiinni

Ronaldo iski maalin ja auttoi joukkueensa Al Nassrin 3–2-voittoon sunnuntaina liigaottelussa Al Shababia vastaan. Suurin puheenaihe ottelun jälkeen oli kuitenkin Ronaldon toiminta pelin ulkopuolella.

Loppuvihellyksen jälkeen Ronaldo kuvattiin sosiaalisessa mediassa julkaistuille kännykkävideoille, joissa hän laittoi ensin kätensä korvalleen ja teki sen jälkeen pumppaavaa liikettä kädellään lantionsa edessä. Toiminta vaikutti olevan suunnattu Al Shababin kannattajia kohti.

Taustalla voi kuulla, kuinka yleisöstä yritettiin päästä Ronaldon ihon alle huutamalla tämän pitkäaikaisen arkkivihollisen Lionel Messin sukunimeä, kaikesta päätellen onnistuneesti.

Ronaldon elettä ei näytetty tv-lähetyksessä, mutta monet ovat vaatineet tähtipelaajalle rangaistusta.

Asiasta ei ole annettu virallista tiedotetta, mutta saudiarabialaisen sanomalehden Asharq al-Awsatin mukaan asia on otettu maan jalkapalloliiton tutkintaan.

– Kurinpitokomitea kohtaa nyt suurimman haasteensa. Odotellaan ja katsotaan, saudiarabialainen toimittaja ja tv-persoona Waleed Al Farraj kirjoitti X:ssä.

– Kaikella on rajansa, vaikka olisi kuinka kuuluisa. Näin suuret liigat toimivat.

Ronaldon seura Al Nassr ei ole kommentoinut tapahtunutta.

39-vuotias Ronaldo on saanut aiemminkin kritiikkiä eleistään Saudi-Arabiassa. Viime vuoden huhtikuussa hän vaikutti pitelevän sukupuolielintään kädessään samalla, kun hän käveli kohti pukukoppia Al Hilalia vastaan hävityn liigaottelun lopussa.

Viime kuussa hän poimi katsomosta heitetyn Al Hilalin huivin, tunki sen sortsiensa sisään ja heitti sitten menemään samalla, kun hän käveli kohti pelaajatunnelia Al Nassrin hävittyä cupottelun 0–2.

Vuoden 2022 lopussa MM-kisojen jälkeen Al Nassriin siirtynyt Ronaldo on tehnyt 22 maalia 20 ottelussa tällä kaudella ja on sarjan maalipörssin kärjessä. Al Nassr on puolestaan saudiliigassa toisena, neljän pisteen päässä sarjaa johtavasta Al Hilalista.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo