Renaultin tähtikuljettaja Daniel Ricciardo odottaa F1-kauden avauskilpailusta erittäin mielenkiintoista, sillä kaikkien kuljettajien ajotuntumassa riittää varmasti hakemista.
F1-kausi ei ole vielä pyörähtänyt lainkaan käyntiin maailmalla vellovan koronaviruspandemian vuoksi. Suunnitelmien mukaan kauden ensimmäinen osakilpailu ajetaan 3.-5. heinäkuuta Itävallassa. Siis melkein neljä kuukautta myöhemmin kuin alun perin oli tarkoitus.
F1-kuljettajat ovat olleet edellisen kerran autojensa ratissa talvitesteissä. Renault-tähti Ricciardo uskoo, että ajotuntuman puute tulee näkymään avausosakilpailussa.
– Siitä tulee jonkinlainen kaaos – toivottavasti kontrolloitu sellainen. En viittaa siihen, että autoja olisi kaikkialla, mutta ilmassa on niin paljon ruostetta. Yhdistelmä tunnetta, jännitystä ja innokkuutta. Kaikki ovat valmiina, Ricciardo ennakoi BBC:n mukaan.
LUE MYÖS: "Joimme oikein kunnolla" – Mercedes-pomolta paljastuksia viime hetkistä ennen Niki Laudan terveyden romahtamista
F1-sarjan kokeneempaan kaartiin lukeutuva Ricciardo uskoo, että pitkä tauko kisaamisesta saattaa vaikuttaa joihinkin kuljettajiin enemmän kuin muihin. Tästä syystä radalla voidaan nähdä aikamoisiakin yhteenottoja muodossa jos toisessakin.
– Jotkut suorittavat adrenaliinitasojensa mukaan, toiset eivät. Näemme varmasti rohkeita ohituksia, jopa vähän väärin arvioituja. Olen varma, että näemme vähän kaikenlaista, Ricciardo jatkaa ennakointiaan.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Ajotuntuman puute saattaa näkyä myös fyysisesti.
– Talvitestit ovat normaalisti hyvä vertailukohta. Ensimmäisten testieni avauspäivä tuntui aina pieneltä shokilta. Mitä pidemmälle urani on edennyt, sitä pienempi tuosta shokista on tullut. Tulokkaat ja ensimmäisiä kausiaan ajavat kuskit tuntevat sen (ajamattomuuden) hieman enemmän.
30-vuotias Ricciardo on osoittanut olevansa yksi F1:n parhaista kuljettajista, mutta viime kaudella ensimmäisen kautensa Renault'n ohjaksissa viettänyt australialainen joutui taistelemaan keskikastissa. Unelma maailmanmestaruudesta elää kuitenkin yhä vahvana.
– Se on lopullinen tavoitteeni. Sinä päivänä, kun en enää usko saavuttavani sitä, luultavasti näette minun jättävän lajin. Uskon yhä, että niin voi tapahtua, Ricciardo pohtii.