Darts-pelaaja Luke Littlerin, 17, loistokkuudesta paljastuu jatkuvasti uusia seikkoja.
Littler päätti tulokaskautensa ammattilaiskiertueella loistokkaasti, kun hän kaatoi lajilegenda Michael van Gerwenin 7–3 MM-finaalissa viime viikolla. Littlerin unelmavuosi sisälsi myös muun muassa Grand Slamin ja Premier Leaguen tittelit.
MM-kisoissa Littler suoritti eniten 180 pisteen maksimiheittovuoroja, minkä lisäksi hän esitti yleisölle lukuisia henkeäsalpaavia lopetuksia. Yksi Littlerin erikoistaidoista liittyykin tähän.
LUE MYÖS: Dartsin ja snookerin välinen kiista ratkesi? Luke Littler vahvisti Ronnie O'Sullivanin arvion
The Sun uutisoi, että Littler on nyt heittänyt peräti 468 perättäistä televisioitua darts-legiä, joissa hän on jättänyt itselleen lopetuspaikan päästyään lopetusetäisyydelle (jäljellä maksimissaan 170 pistettä). Tähän tarvitaan nopeita hoksottimia ja äärimmäisen varmaa heittokättä – eikä hyvästä laskutaidostakaan ole haittaa.
Ripeällä rytmillä heittävän Littlerin kohdalla kyse on laskutaitoa enemmän rutiinista ja nopeasta ajatuksenjuoksusta, sillä hän on tunnustanut olevansa "surkea" matematiikassa. Littler on kuitenkin viskonut dartsia taaperosta lähtien, ja tähtäsi esimerkiksi ensimmäisen maksiminsa 6-vuotiaana.
– Mitä enemmän harjoittelet, sitä nopeammin opit tuntemaan lopetusmahdollisuudet, pisteiden keruun ja lopettamisen sekä sen valmistelun, Littler kommentoi.
LUE MYÖS: Luke Littler, 17, menettää lähes puolet MM-kisojen jättipotistaan
170 pisteen sisällä on seitsemän lukemaa, joista lopettaminen ei ole mahdollista kolmella tikalla 501-pelissä. Nämä ovat 169, 168, 166, 165, 163, 162 ja 159.
Littler on pystynyt välttämään nämä nyt jo lähes 500 perättäisessä tv-legissä. Vertailun vuoksi: Littlerin finaalivastustaja Michael van Gerwen jätti itselleen kolme tällaista lukemaa neljän legin mittaisella ajanjaksolla MM-kisojen 3. kierroksen ottelussa Brendan Dolania vastaan.
Tammikuun 21. päivä 18 vuotta täyttävä Littler nähdään pelaamassa myös Tampereella ensi marraskuussa.