Intian pääkaupungissa Delhissä alkaa tänä iltana viikon pituinen ulkonaliikkumiskielto, jolla pyritään rajaamaan koronatartuntojen leviämistä. Intiassa ilmoitettiin tänään lähes 274 000 uutta korontartuntaa.
Kyseessä oli viides päivä peräkkäin, kun tartuntoja kirjattiin yli 200 000. Delhin tilanne on pahin, ja siellä kirjattiin eilen yli 25 000 tartuntaa.
20 miljoonan asukkaan kaupungissa suljetaan kaupat ja liikkuminen sallitaan vain välttämättömien palvelujen hankkimiseksi.
– Terveydenhoito on katkeamispisteessä. Tilanne on aika kriittinen. Jos emme määrää ulkonaliikkumiskieltoa nyt, voi tilanne muuttua vielä pahemmaksi katastrofiksi, sanoi Delhin pääministeri Arvind Kejriwal televisiopuheessa.
Intian koronatilanteen pahentuessa maan taloudellinen pääkaupunki Mumbai on ottanut käyttöön ulkonaliikkumiskiellon, samoin Tamil Nadun osavaltio maan eteläosassa.