SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri matkusti Finnairin lentokoneessa, joka joutui laskeutumaan Amsterdamiiin Brysselin räjähdysten takia.
– Saimme tiedon puoli tuntia ennen laskeutumista, että Brysselin lentokenttä on kiinni. Nyt olemme koneessa ja olleet yhteydessä läheisiimme, sillä tiedot iskuista leviää nopeasti, Kumpula-Natri kertoo.
Kumpula-Natri kertoo olevansa järkyttynyt Brysselin tapahtumista, sillä hän on pitänyt lentokenttää turvallisena paikkana.
Tapahtumat osuvat lähelle hänen arkeaan.
– Tuntuu pahalta, että tämä kohdistuu lentokenttään, jonka olen mieltänyt turvalliseksi. Meidän perheemme lentää viikoittain ja käymme kentällä enemmän kuin tapaamme ystäviä, hän sanoo.
Kumpula-Natrin perheeseen kuuluu hänen lisäkseen mies ja kaksi alakouluikäistä lasta. Kumpula-Natri on helpottunut perheensä puolesta, jotka jäivät viettämään pääsiäislomaa Vaasaan.
Suomalaismepin oli tarkoitus osallistua tänään Euroopan parlamentin ja EU:n itäisen alueen, Euronest-verkoston kokoukseen Brysselissä. Hän kertoo palaavansa todennäköisesti Amsterdamiin laskeutuneella koneella takaisin Helsinkiin.
Oletko paikalla - kerro meille! MTV Uutiset haluaa kuulla tarinasi. Voit myös laittaa meille kuvia ja videoita, jopa suoraa lähetystä tapahtumapaikalta. *Sähköpostilla tiedot ja kuvat osoitteeseen kuvat@mtv.fi tai uutiset@mtv.fi *Voit ottaa yhteyttä myös Facebookissa ja Twitterissä @MTVUutiset *Voit soittaa numeroon 010 300 5454 *Uutisvinkit saa toimitukseen myös sovelluksen kautta: http://www.mtv.fi/uutiset/uutisvinkki |