Dennis puhui palturia Alonsosta – "Ei ollut paras esitykseni"

Fernando Alonso ja McLarenin puheenjohtaja Ron Dennis Jerezin testeissä helmikuun alussa.
Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 11.03.2015 23:26

MTV SPORT

McLaren-pomo Ron Dennis on myöntänyt, että hän antoi väärää tietoa liittyen Fernando Alonson helmikuiseen F1-testionnettomuuteen.

Dennis väitti, ettei Alonso saanut törmäyksestä aivotärähdystä. Myöhemmin kävi ilmi, etteivät Dennisin sanat pitäneet paikkaansa.

- Se ei ollut minun paras esitykseni. Ymmärrän, miksi lehdistö pieksee minua epätarkkuudesta. Halusin olla avoin ja rehellinen, mutta epäonnistuin. Tulevaisuudessa yritän olla mahdollisimman rehellinen, Dennis sanoi grandprixtimes.com-sivuston mukaan.

- Aivotärähdykseen liittyy monimutkaisia asioita. Niitä on vaikea määrittää, eikä ammattitaitoni riitä siihen.

Dennis vahvisti samalla, että Alonso palaa todennäköisesti McLarenin rattiin kauden toisessa osakilpailussa Malesiassa.

- Minä en päätä siitä, mutta tietojeni mukaan Fernando on mukana Malesiassa. Minulla on kaikki syyt uskoa siihen.

F1-kauden ensimmäinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Australiassa.

TV-lähetykset

Tuoreimmat aiheesta

F1