Die Welt: Berliinin rekkaiskussa kuolleet kaikki aikuisia – kotoisin kuudesta eri maasta

Berliini kynttilöitä
Iskupaikalle Berliiniin on tuotu uhrien muistoksi valtava määrä kynttilöitä.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 25.12.2016 06:38

MTV UUTISET – STT

Berliinin maanantaisessa rekkaiskussa kuolleet 12 ihmistä on tunnistettu ja heidän kansalaisuutensa on kerrottu julki, uutisoi sanomalehti Die Welt.

Iskussa kuoli seitsemän saksalaista sekä lisäksi yksi Tshekin, yksi Ukrainan, yksi Italian, yksi Israelin ja yksi Puolan kansalainen. Kaikki surmansa saaneet olivat aikuisia. Heidän tarkkaa ikäänsä tai sukupuoltaan ei ole kerrottu.

Berliinin rekkaiskusta epäillään tunisialaista Anis Amria. Tämä sai myöhemmin surmansa Milanossa laukaustenvaihdossa poliisien kanssa.  

1:11img

Tuoreimmat aiheesta

Rekka syöksyi Berliinin torille