Dingo-yhtyeestä kertova elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2024.
Mari Rantasilan ohjaaman Levoton Tuhkimo -elokuvan näyttelijäkaarti täydentyi. Aikaisemmin kerrottiin, että elokuvan pääosaa Pertti "Nipa" Neumannia esittää Saku Taittonen.
Nordisk Filmin tiedotteen mukaan aikanaan yhtyeen tuottajana toimineen Pave Maijasen roolissa nähdään Reino Nordin ja manageri Lasse Norresta näyttelee Elias Salonen.
Nordinin mukaan on valtava kunnia saada tehdä legendaarisen Pave Maijasen rooli.
– Näitä saappaita en usko, että kukaan pystyy täysin täyttämään. Sytyn todella isosti, että saan edes hetken eläytyä suuresti kunnioittamani ja luultavasti kaikkien rakastaman Paven hetkiin Dingon tarinassa, hän kommentoi tiedotteessa.