Dingon kassasta katosi yllättäen puoli miljoonaa markkaa ja Kuopiossa syttyi mellakka: "Ikkunoita kivitettiin ja me maattiin hotellihuoneen lattialla"

8:15img
Nipa Neumann kertoo, mitä Dingon fani-ilmiölle tapahtui.
Julkaistu 21.12.2024 14:07
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Nipa Neumann muistelee vuoden 1986 jäähallikiertuetta, joka jouduttiin keskeyttämään yllättävän takaiskun vuoksi.

Dingo-yhtyeen keulakuva Pertti "Nipa" Neumann  vieraili Huomenta Suomi  -ohjelmassa lauantaina 21. joulukuuta. Neumann muisteli laajalti yhtyeen taivalta sen kovimpana hurmosaikana 1980-luvulla. 

Vuonna 1986 Dingo järjesti Suomessa mittavan jäähallikiertueen. Neumann muistelee yhtyeen olleen Kuopiossa, kun yllättävä takaisku pisti kaiken seis. Yhtyeen miksaaja tuli kertomaan bändille ennen keikkaa jotain hämmentävää. 

– Hän ilmoittaa, että kamat eivät nouse pystyyn. Olimme hotellihuoneessa, äimän käkenä, että mitä. Puoli miljoonaa on rahaa kadonnut kassasta. Jolloin siitä seurasi se, että kamat eivät nousseet pystyyn, Kuopiossa oli tuhansia, tuhansia ihmisiä, Neumann muistaa.

– Syntyi yleinen mellakka, sinne jouduttiin soittamaan ihan nostovoimat, armeijan porukkaa. Ikkunoita kivitettiin ja me maattiin hotellihuoneen lattialla, sananmukaisesti. 

Kiertue jouduttiin Neumannin mukaan keskeyttämään valtavan kadonneen rahasumman takia. 

– Kaiketi tekijät on tiedossa, mutta tietty oikeudellisiin näkökulmiin nähden en voi tietenkään nimistä puhua. Tulee esiin sitten jos on tullakseen.

Dingon tarinasta Neumannin näkökulmasta kertova elokuva Levoton Tuhkimo saa ensi-iltansa joulupäivänä 25. joulukuuta.

Lue myös: Dingo-hysteria aiheutti vaaratilanteita – roudarien näppärä idea äityi hengenvaaralliseksi Nipa Neumannille: "Minulla loppui happi"

Tuoreimmat aiheesta

Dingo