Yhdysvaltojen Floridassa teemapuisto Disney World avasi porttinsa lauantaina. Puisto oli koronaviruspandemian takia suljettuna neljä kuukautta.
Vierailijoille aukaistiin nyt osa puistosta. Puistoon tulijoiden pitää käyttää maskeja ja noudattaa turvavälejä. Tarjolla on myös käsihuuhdetta.
Teemapuisto avautui, vaikka Floridassa koronatartuntojen määrä on ollut kasvussa. Lauantaina Floridassa kerrottiin yli 10 000 uudesta tartunnasta, mikä on kolmanneksi suurin päivittäinen tartuntaluku. Uusia virukseen liittyviä kuolemia kerrottiin olevan 95.
Floridassa on todettu tähän mennessä kaikkiaan yli 250 000 koronatartuntaa ja lähes 4 200 koronaan liittyvää kuolemaa, kertoo New York Times.
Lue myös: Yhdysvalloissa lyötiin jälleen synkkä ennätys: 66 500 uutta koronatartuntaa
Satoja ihmisiä odotti Disney Worldin porttien avautumista lauantaina. Vierailijat olivat varanneet liput etukäteen, joten yhtiö pystyi kontrolloimaan vierailijoiden lukumäärää puistossa.
Nettisivullaan Disney World sanoo, että mahdollinen altistuminen koronavirukselle on vierailijoiden omalla vastuulla.
Sosiaalisessa mediassa monet arvostelivat teemapuiston avaamista, kun samaan aikaan osavaltio kamppailee lisääntyvien tartuntojen kanssa.
Tartuntatautien asiantuntija Anthony Fauci sanoi torstaina, että Florida on alkanut avautua ennen kuin se voidaan tehdä turvallisesti.