Dobermanni karkasi pyöräilijän kimppuun ja puri jalkoihin – ulkoiluttajalle yli 3 000 euron lasku

hihna, pallo
Shutterstock
Julkaistu 13.04.2018 06:17
Toimittajan kuva

Päivi Hannula

paivi.hannula@mtv.fi

@paivihannula

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi dobermannia ulkoiluttaneen naisen päiväsakkoihin ja tuntuvaan vahingonkorvaukseen.

Tapaus sattui viime syyskuussa Kaarinassa. Nainen oli ollut ulkoiluttamassa koiraa, kun se oli päässyt naisen hallinnasta irti. Se oli hyökännyt pyörällä ohi ajaneen naisen kimppuun ja purrut tätä vasempaan sääreen ja kumpaankin jalkapöytään aiheuttaen ainakin kaksi verta vuotavaa haavaa.

Isompi haavoista oli noin 4 sentin mittainen. 

Pyöräilijä pakeni huoltoasemalle

Ulkoiluttaja myönsi syyllistyneensä rikoksiin. Poliisikuulusteluissa kävi ilmi, että kyseessä oli toinen kerta, kun koira oli päässyt häneltä karkuun. Ensimmäisen tapauksen jälkeen koiralla oli ollut kuonokoppa, mutta se ei ollut enää tapahtumahetkellä käytössä.

Pyöräilijä kertoi, miten hän oli ajanut polkupyörällä ja nähnyt koiran tulevan häntä kohti. Hän oli ajanut koiraa karkuun, mutta koira oli käynyt häneen kiinni. Hän oli yrittänyt päästä koirasta irti, mutta se ei ollut onnistunut. Hän oli ajanut ABC-huoltoaseman pääovien suuntaan ja huutanut apua. Sen jälkeen hän oli mennyt sisälle turvaan.

Nainen oli saanut koiran hyökkäyksessä niin pahat vammat, että hän oli aluksi joutunut kulkemaan kävelysauvojen avulla. Haavat olivat särkeneet pitkään.

Korvauksia kivusta ja särystä

Ulkoiluttaja tuomittiin 30 päiväsakkoon, mistä kertyi maksettavaa 630 euroa. Rikosnimikkeet ovat eläimen vartioimatta jättäminen ja vammantuottamus. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan korvaukseksi pyöräilijälle yhteensä 2 333, 85 euroa, johon kuului tuhat euroa kivusta ja särystä sekä saman verran pysyvästä kosmeettisesta haitasta.

Rikosuhrimaksuineen ja todistajanpalkkioineen 49-vuotias nainen joutuu maksamaan yli 3 100 euroa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos