Donetskin kuvernööri: "Venäjän isku yksi viime aikojen vihamielisimmistä iskuista siviilejä kohtaan"

Venäjä varoitti Yhdysvaltoja seurauksista Krimin iskun vuoksi: "Ei jää rankaisematta".

Ukrainan itärintamalla Venäjän iskussa Pokrovskin kaupunkiin kuoli viisi ja haavoittui kymmeniä ihmisiä maanantaina, sanoi Donetskin alueen kuvernööri Vadim Filashkin.

Filashkin sanoi sosiaalisessa mediassa, että haavoittuneiden joukossa oli myös neljä lasta, jotka ovat iältään 9–13-vuotiaita.

Iskussa käytettiin Filashkinin mukaan kahta Iskander-ohjusta, jotka tuhosivat ja vahingoittivat useita koteja.

– Tämä on yksi suurimmista vihamielisistä hyökkäyksistä siviilejä kohtaan viime aikoina. Sen lopulliset seuraukset ovat vielä määrittelemättä, Filashkin lisää.

Pokrovskissa asui ennen sotaa noin 61 000 ihmistä. Ukraina varoitti jo toukokuussa itärintaman tilanteen olevan vakava.

Filashkin kertoi myös, että yksi ihminen oli kuollut Venäjän hyökkäyksessä Kurahoven kaupungissa Pokrovskin eteläpuolella.

Venäjä kutsui Yhdysvaltain suurlähettilään puhutteluun

Venäjä varoitti maanantaina Yhdysvaltoja seurauksista Krimille tehdyn iskun vuoksi.

Venäjä sanoi sunnuntaina, että Ukrainan yhdysvaltalaisella ohjuksella tekemässä iskussa Krimille kuoli neljä ihmistä, joista kaksi oli lapsia.

Kremlin edustaja Dmitri Peskov kutsui iskua barbaariseksi ja syytti Yhdysvaltoja venäläisten lasten tappamisesta.

– Yhdysvaltojen suora osallistuminen, jonka seurauksena venäläisiä siviilejä tapettiin, ei voi jäädä ilman seurauksia, Peskov sanoi toimittajille.

– Aika näyttää, mitä nämä seuraukset ovat, hän jatkoi.

Venäjä kutsui maanantaina Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettilään ulkoministeriöön puhutteluun. Ulkoministeriö sanoi kertoneensa Yhdysvaltain lähettiläälle Lynne Tracylle, että Yhdysvallat kantaa iskusta yhtäläisen vastuun Ukrainan kanssa, eikä isku jää rankaisematta.

Ranskassa laitaoikeisto vastustaa joukkojen lähettämistä

Ukrainan tilanne puhutti maanantaina myös Ranskassa.

Laitaoikeistolaisen Kansallisen liittouman johtaja Jordan Bardella sanoi, että maa ei tule lähettämään joukkoja Ukrainaan, mikäli puolue voittaa parlamenttivaalit. Bardellan mukaan hänen hallituksensa tarjoaisi Ukrainalle logistista tukea ja puolustustarvikkeita, mutta vastustaisi pitkän tähtäimen ohjuksia ja joukkojen lähettämistä.

Ranskassa järjestetään sunnuntaina ennenaikaiset parlamenttivaalit. Kansallinen liittouma oli viikonloppuna mielipidetiedustelujen kärjessä.

Lue myös:

    Uusimmat