Downton Abbey -sarjan näyttelijä Tim Pigott-Smith on kuollut

10.8467533ai
Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 10.04.2017 07:52

MTV VIIHDE

Brittinäyttelijä teki näyttävän uran niin television kuin näyttämötaiteen puolellakin. 

Brittiläinen näyttelijäkonkari Tim Pigott-Smith on kuollut 70-vuotiaana.

Pigott-Smith teki läpimurtonsa televisiomaailmaan jo vuonna 1984, kun hän tähditti Kuningattaren jalokivi -sarjaa. Sittemmin hänet on nähnyt muun muassa sarjoissa Downton Abbey sekä The Hour

Pigott-Smith tähditti urallaan myös lukuisia Hollywood-elokuvia. Hän näytteli muun muassa Johnny English -komedioissa sekä V niin kuin Verikosto -elokuvassa.

Näyttelijä oli kotonaan myös teatterilavoilla, sillä Pigott-Smith esiintyi urallaan lukuisissa Broadway- ja West End- tuotannoissa. Hänen viimeisimpiin teatteritöihinsä kuului näytelmä King Charles III

Suru-uutiset kertoi tämän agentti John Grant

– Tim oli yksi sukupolvensa upeimmista näyttelijöistä. Hän oli paitsi rakastettu ja monien ihailema näyttelijä, myös herrasmies ja tosiystävä, Grant muistelee tiedotteessaan. 

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat