Draamaa Maajussille morsian -kulisseissa: ”Odotin Timolta rehellisyyttä”

Timon ehdokkaat Marjo, Miia, Eija, Marika, Sari, Ritva ja Kirsi.
Maajusi Timon ehdokkaat Marjo, Miia, Eija, Marika, Sari, Ritva ja Kirsi.
Julkaistu 10.10.2016 20:38

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Maajussille morsian -ohjelman illan jaksossa nähtiin ensimmäiset pudotukset, kun maajussit valitsivat, keiden ehdokkaiden kanssa he haluavat jatkaa tutustumista.

Maajussi-Timolla oli edessään hyvin jännittävä pudotustilanne, kun yksi hänen ryhmätreffeille valitsemistaan ehdokkaista ei haluakaan jatkaa mukana.

Timon ehdokas Ritva kieltäytyi ruususta ja hän myös kertoi syyn päätökseensä MTV.fille.

– Timo oli hämmentynyt ja yllättynyt, eikä sanonut mitään. Tein tällaisen päätöksen, koska oletin, että Timo olisi rehellinen mies. Niin hän varmaan onkin, mutta kuulin, että hän on toisille neidoille soitellut ja viestitellyt Haikossa.

– Muutama meistä koki, että siinä jäätiin ulkopuolelle. Mielestäni olisi ollut viisainta laittaa kännykät pois, eikä viestitellä tai soitella kellekään. Sitten me mimmit olisimme olleet samalla viivalla, Ritva sanoo napakasti.

Ritva

Maajussi-Timon ehdokas Ritva kieltäytyi ruususta.

Hän myöntääkin olevansa helpottunut päätöksensä jälkeen, mutta pohtii samalla, miten asia vaikuttaa Timoon.

– Timolle tämä on aika raskasta, koska hän on joutunut viime yönä miettimään, kenet valitsee. Nyt minä sitten vielä kieltäydyin siitä, Ritva pohtii.

Vaikkei hän ollutkaan vaikuttunut Timon yhteydenpitotavoista, toivoo hän silti Timolle paljon onnea morsiamen metsästykseen.

– Timolle sanoisin, että hän on hieno, suomalainen mies. Hän löytää vielä oikean naisen.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

MAAJUSSILLE MORSIAN MTV3-kanavalla maanantaisin klo 20.05.