Ebola kadonnut myös Liberiasta: virusaalto Länsi-Afrikassa ohi

Liberia ebola
Ebola vaikutti pahiten juuri Liberiaan, missä kuolonuhreja tuli yli 4 800.
Julkaistu 09.06.2016 13:36(Päivitetty 09.06.2016 15:59)

MTV UUTISET-STT-AFP

Liberia on päässyt eroon ebolasta, kertoo Liberian terveysministeri. Se tarkoittaa, että Länsi-Afrikassa ei ole enää tiedossa olevia ebolatartuntoja.

Länsi-Afrikan Guineasta joulukuussa 2013 alkunsa saanut epidemia vaikutti pahiten juuri Liberiassa, jossa siihen kuoli yli 4 800 ihmistä.

Maailman terveysjärjestö WHO:n kriteereillä ebola-aalto on päättynyt silloin, kun viimeisimmän potilaan toisesta negatiivisesta ebolanäytteestä on kulunut kuusi viikkoa. Liberia täyttää nyt kriteerit.

Maailman terveysjärjestö WHO on jo julistanut ebola-aallon päättyneeksi myös Guineassa ja Sierra Leonessa.

Maissa on kuitenkin tavattu uusia ebolatapauksia julistusten jälkeenkin, joten kokonaan tautia ei voi sanoa haudatuksi.

– On hyvä kuulla, että ebola on taas poissa, mutta me pidämme kiinni varotoimista, kertoi Liberian pääkaupungin Monrovian esikaupungin asukas Bubakar Sanor AFP:lle.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat