Ed Sheeran vahvisti kihlautuneensa tyttöystävänsä Cherry Seabornin kanssa ennen uutta vuotta.
Englantilainen muusikko Ed Sheeran vahvisti Instagram-tilillään sunnuntaina 21. tammikuuta, että hän kihlautui ennen uutta vuotta tyttöystävänsä Cherry Seabornin kanssa.
– Sain itselleni morsiamen juuri ennen uutta vuotta. Me olemme todella onnellisia ja rakastuneita ja meidän kissammekin puuskuttavat, laulaja kirjoittaa kuvatekstissään.
26-vuotias Sheeran ja 25-vuotias Seaborn ovat tunteneet toisensa kouluajoista lähtien. Pari on seurustellut muutaman vuoden ajan. Sheeran on myöntänyt haastatteluissa, että avioliiton lisäksi hän haluaisi pian tulla myös isäksi.
Lähde: The Sun