Eden, 6, on pelannut rugbya "supersuperpaljon" – palloilulaji kasvattaa suosiotaan Suomessa

Palloilulaji rugby on maailmanlaajuisesti yksi suosituimmista pallopeleistä, mutta Suomessa voidaan edelleen puhua marginaalilajista. Harrastajamäärät ovat kuitenkin kasvussa ja esimerkiksi lastenleirit ovat täyttyneet innokkaista pelaajista.

Helsingissä Talin jalkapallohallissa käy kova kuhina, kun reilut 40 lasta, ikähaarukaltaan 6–12-vuotiaita, sinkoilee pitkin viheriötä edes takaisin. On kaksipäiväisen kesäleirin ensimmäinen päivä ja tunnelma on innostunut ja odottava.

– Ennätyspaljon lapsia osallistuu leirille. Opettelemme rugbyn perusteita aika paljon. Toivottavasti näemme paljon hymyjä päivän loputtua ja kaikilla olisi kivaa. Se on se suurin toive, kertoo Warriors Rugby Clubin valmentaja Harri Hakkarainen. 

Lajin kasvavaan suosioon on vaikuttanut varmasti moni tekijä. 

Yksi syy saattaa olla sen saama huomio mediassa. Nyt olympialaisten aikaan moni ihminen, joka ei välttämättä ole tästä pallopelistä aiemmin kuullut, on nähnyt pelejä televisiossa. Myös sosiaalisen median ansiosta laji on saanut näkyvyyttä.

Kansainvälistyminen vaikuttaa osaltaan sekin. Esimerkiksi Talissa järjestettävä leiri on kaksikielinen. Opetus tapahtuu sekä englanniksi että suomeksi. 

– Minun isäni on puoliksi Englannista ja puoliksi Australiasta, niin siitä kautta tulin rugbyn pariin. Se on tosi hauskaa. Olen katsonut sitä jo kotona ja päätin kokeilla, sanoo Ismo Maraques.

Rugby sopii kaikille

Warriors Rugby Clubin valmentajan Lilli Tikkasen mukaan rugbyn yksi paras puoli on sen monipuolisuus.

– Rugbyssa löytyy monenlaisia pelipaikkoja. Siellä hyötyy niin voimasta, nopeudesta, ketteryydestä kuin pelinlukutaidosta. Monesta eri taidosta on hyötyä. 

– Rugby sopii ihan kaikille. Minun mielestäni ei ole ketään, joka ei voisi pelata rugbya, Hakkarainen jatkaa. 

Kun lapsilta kysyy, mikä on lajissa kaikkein parasta, vastaus yllättää. Se, mikä ulkopuolisen silmään voi vaikuttaa hurjalta, koetaan harrastajien kesken hauskaksi. 

– Varmaan kontakti, kertoo 9-vuotias Erika Saar, joka on löytänyt lajin pariin kaverin vinkkaamana. 

Samaa mieltä on myös 6-vuotias Eden Catala.

– Rugby on kivaa, koska on taklauksia. 

Catala kertoo pelanneensa jo melko pitkään.

– Olen pelannut supersuperpaljon. Miljoona kertaa. 

Tuollaisella harjoittelumäärällä lienee hyviä tuloksia luvassa. Jäämme innolla seuraamaan. 

Millaiset ovat rugbyn säännöt ja miltä kesäleirillä näyttää? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta. 

Lue myös:

    Uusimmat