Edis Tatlin uusi vastustaja selvillä – kohtaa voittamattoman espanjalaisiskijän

2:13img
Julkaistu 18.07.2018 14:02

MTV SPORT

11. elokuuta järjestettävässä Boxing Night Olavinlinna -tapahtuman pääottelun osapuolet ovat varmistuneet. Nyrkkeilyn kevyen sarjan Euroopan mestarin Edis Tatlin uusi vastustaja on espanjalainen Frank Urquiaga.

Lempinimeä ”La Ley” kantava Urquiaga on otellut ammattilaisena 12 kertaa, voittaen jokaisen vastustajansa.

Perulaissyntyinen, nykyään Barcelonassa asuva Urquiaga, 31, aloitti ammattilaisuransa vuonna 2015.

Tatlin oli määrä kohdata alun perin Olavinlinnassa ranskalainen Marvin Petit, joka kuitenkin joutui vetäytymään ottelusta loukkaantumisen vuoksi.

– Olen parhaillaan kovassa harjoittelurytmissä ja minulle on periaatteessa ihan sama, kuka asettuu vastaan, Tatli sanoo tiedotteessa.

– Tulevassa ottelussa aion jatkaa siitä, mihin joulukuussa Francesco Pateraa vastaan jäin. Espanjalaisen on syytä olla kunnossa, Tatli uhoaa.

Pasilassa käydyssä ottelussa Tatli oli varsin suvereeni Pateraa vastaan, lunastaen EM-vyön takaisin itselleen.

Olavinlinnan tapahtumassa nähdään myös muun muassa Robert Helenius, joka kohtaa uusintaottelussa valkovenäläisen Juri Byhautsun.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu