Eduskunnan puhemiehistö tapaa VTV:n pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin

Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari Helsingissä 14. joulukuuta 2020.
Lehtikuva
Julkaistu 29.03.2021 06:24

MTV UUTISET – STT

Eduskunnan puhemiehistö tapaa tänään Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin. Tapaamisen aiheena on saada lisätietoa tarkastusviraston tilanteesta.

Kauppalehti: Todisteet VTV-pomo Tytti Yli-Viikarin huippuyliopistojen tutkinnoista kiven alla – VTV laittoi tutkintotiedot kiireesti julki asian noustua otsikoihin

Yli-Viikarin toimintaa, kuten esimerkiksi tarkastusviraston kustannuksella ostettuja palveluita, on käsitelty viime aikoina julkisuudessa. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi perjantaina, että Yli-Viikarille ostettiin vuosina 2018–2020 kauneudenhoitopalveluja valtion piikkiin yhteensä runsaan 4  700 euron arvosta.

Puhemiehistön piti alun perin tavata Yli-Viikari vasta pääsiäisen jälkeen, mutta eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) ilmoitti viikonloppuna, että tapaamista aikaistetaan. Vehviläisen mukaan julkisuudessa olleet tiedot Yli-Viikarin rahankäytöstä liittyen muun muassa kampaamo- ja kauneuspalveluihin näyttävät huonosti harkituilta ja heikentävät julkisten varojen käyttöä valvovan viraston uskottavuutta.

Yli-Viikari on kiistänyt syyllistyneensä virkarikokseen.

–  Julkisuudessa on mainittu poliisin käynnissä oleva esitutkinta. Kiistän syyllistyneeni mihinkään virkarikokseen. Muutoin en kommentoi poliisin esitutkintaa, hän sanoi lauantaina julkaistussa tiedotteessa.

"Eduskunta tekee tarpeelliset johtopäätökset"

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan kerrottiin jo helmikuun alussa alkavan selvittää VTV:n sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa viraston taloudenhoidossa. Valiokunta on ollut määrä perehtyä muun muassa VTV:n matkakulujen ja matkustussääntöjen valvontaan ja tarkastuksiin.

Vehviläinen kertoi viikonloppuna, että "kokonaisuus on parhaillaan perusteellisesti selvitettävänä" tarkastusvaliokunnassa.

–  Kun asia on selvitetty, eduskunta tekee tarpeelliset johtopäätökset. Asian päätöksenteossa otetaan huomioon, että tarkastusviraston pääjohtajan nimittää eduskunnan täysistunto, Vehviläinen sanoi tiedotteessa.

Eduskunnan kansliatoimikunnan on määrä keskustella tilanteesta tiistaina. Myös keskusrikospoliisi tutkii osaltaan viraston toimintaa.

Eduskunnan yhteydessä toimivan VTV:n tehtävänä on valvoa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä muun muassa puolue- ja vaalirahoitusta. Yli-Viikari on toiminut VTV:n pääjohtajana vuoden 2016 alusta. VTV:n pääjohtajan toimikausi on kuusi vuotta.

Lue myös: Kohutulla VTV-pomo Yli-Viikarilla maisteritutkinto taideaineista – huippukoulut täydentäneet koulutusta

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka