Seitsemän ottelun pisteputkessa viilettävä Jokerien tulokashyökkääjä Eeli Tolvanen, 18, tietää, mitä sekä hänen että helsinkiläisseuran menestyksen takana on. Jokerit voitti ennätyksellisen 12. KHL-ottelunsa putkeen kukistettuaan tänään Traktorin vieraissa maalein 3–0.
– Kaikki tietävät pelisysteemin hyvin, ja meillä on myös aikamoinen kilpailu, kun on aina hyviä äijiä katsomossa. Pusketaan toisia treeneissä eteenpäin. Kun treeneissä on kova tempo, niin on helppo tulla peleihinkin, kun on totuttu vetämään kovaa, Tolvanen alustaa MTV Sportille.
Syöttöpisteen Traktoria vastaan kirjauttanut Tolvanen suitsuttaa samaan hengenvetoon Jokerien joukkuehenkeä "ihan huikeaksi".
– Tulee hyvää kuittailua kaikilta toisille ja annetaan paljon posia. Tässä on kiva olla, tulla hallille ja kaikki nauttivat toisistaan. Tämä on just sellainen joukkuhenki, jossa haluaa itsekin olla.
Voitokkaassa Traktor-ottelussa olivat avainasemassa Tolvasen mukaan Jokerien erikoistilanteet.
– Kyllä tämä taas kääntyi siihen, että meidän ylivoimamme teki kaksi maalia alkuun. Saatiin sitä kautta johtoasema. Pelattiin johtoasemassa hyvää kiekkoa, ja alivoimamme oli taas ihan huippuluokkaa: hoiti puolustuspelaamisen huikeasti, kun Traktor sai (avauserässä) 5–3:a ja 5–4-ylivoimaa. Lisäksi (Ryan) Zapolski on ollut huikea maalissa, Tolvanen myhäilee.
"Joka ilta pitää laittaa haalarit päälle"
Omasta seitsemän ottelun mittaisesta pisteputkestaankin Tolvanen on avoimen iloinen.
– Totta kai se helpottaa itseluottamusta, kun saa onnistumisia ja pisteitä. Ne ruokkivat vierellä, kun olen hyökkäävä pelaaja, 16 otteluun tehot 11+9=20 iskenyt KHL-tulokas sanoo.
Tolvanen myöntää silti, että hänen hyökkäysvitjallaan (Tolvanen – Brian O'Neill – Pekka Jormakka) olisi tänään ollut aineksia enempäänkin kuin Tolvasen ja O'Neillin yhteen syöttöpisteeseen per mies.
– Meidän ketjullamme oli tänään kolmen–neljän maalin paikat. Saatiin pari läpiajoa ja hyviä hyökkäyksiä. Ei oltu tänään ihan hanakoita viimeistelyssä, mutta pisteet tulevat sieltä, kun jatketaan työntekoa.
Nuorukainen korostaa, ettei Jokerit voi lähteä rallattelemaan, vaikka 12 ottelun voittoputki makoisalta maistuukin.
– Kun on saatu tällainen kauden aloitus, kyllä tämä aika huikealta tuntuu. Mutta ei saa tyytyä siihen, että nyt ollaan saatu joku ennätys tehtyä. Pitää jatkaa työntekoa ja mennä niin pitkälle kuin pystytään tämän kanssa. Joka ilta pitää laittaa haalarit päälle ja ruveta pelaamaan pinnoista tästä eteenkinpäin.