Suomen Eero Hirvonen sijoittui kuudenneksi yhdistetyn miesten maailmancupin kilpailussa Itävallan Seefeldissä.
Hirvonen hyppäsi perjantaina normaalimäestä kelvolliset 105,5 metriä, mutta tasajalalta haiskahtanut alastulo verotti tyylipisteitä. Hän oli mäkiosuuden jälkeen vasta 19:ntenä, mutta yltyi 7,5 kilometrin hiihto-osuudella hirmuvireeseen ja taisteli mukaan joukkoon, joka jahtasi jopa kolmatta sijaa.
Mäkiosuuden ykkönen Norjan Jarl Magnus Riiber oli väkevin myös ladulla ja voitti 38,1 sekunnilla maanmiehensä Jörgen Gråbakin. Itävallan Johannes Lamparter oli kolmas.
Hirvonen jäi lopulta kolmannesta sijasta 14,2 sekuntia, mutta neljännen sijan vienyt Saksan Johannes Rydzek ehti maaliin vain 1,5 sekuntia ja viidenneksi sijoittunut Norjan Jens Lurås Oftebro 0,1 sekuntia ennen suomalaista. Loppukirissä Hirvonen jätti taakseen Itävallan Stefan Retteneggerin 0,1 sekunnilla.
Hirvoselle sijoitus kymmenen parhaan joukossa on jo tämän kauden kuudes.
Pääkkönen karsiutui niukasti
Ilkka Herola oli toiseksi parhaana suomalaisena 25:s. Hän jäi kärjestä liki kaksi ja puoli minuuttia. Wille Karhumaa oli 32:s, Otto Niittykoski 42:s ja Jesse Pääkkönen 51:s. Viimeksi mainittu karsiutui niukasti Seefeldin triplan kahdesta seuraavasta kilpailusta, joihin pääsi 50 parasta perjantain kilpailusta.
Lauantaina hiihtomatka on 10 kilometriä ja sunnuntaina 12,5 kilometriä.