Eero Ritala näyttelee Onnela-sarjassa Anttia, joka saa ohjelman toisella tuotantokaudella esikoisensa.
Onnela-sarja jatkuu C Moressa toisen tuotantokauden jaksoilla, ja Eero Ritala hyppää jälleen yhden ohjelman päähenkilön, eli Antin saappaisiin. Onnela on suomalaisversio Ruotsin Solsidan-sarjasta. MTVuutiset.fin haastattelussa Ritala kertoo, että sarjan palaute on ollut pelkästään positiivista.
– Moni ihminen on sanonut yllättyneensä siitä, miten hyvä sarja on. Se on tosi hämmentävää, että ihmiset lähtökohtaisesti ajattelevat, että se on automaattisesti huonoa.
LUE MYÖS: Anna-Maija Tuokko kommentoi Onnela -sarjan roolihahmoaan: "Eihän se tee mitään"
Toisen tuotantokauden jaksoissa Antti ja Saara ovat saaneet esikoisensa, ja Antti päättää ottaa parin suhteessa seuraavan askeleen ja kosia Saaraa. Saaran roolia esittää Elina Leeve.
– Antti yrittää miellyttää kaikkia. Hyvää tarkoittava henkilö, joka joutuu kiusallisiin tilanteisiin, koska ei osaa sanoa ei, Ritala kuvailee roolihahmoaan.
Ritala näkee roolihahmossaan paljon itseään. Ritala tunnistaa itsessään etenkin Antin sovittelevia piirteitä.
– Olen itse myös hyvin joustava ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen. En lähtökohtaisesti pyri konflikteihin. Jos asiat ottaa päähän, yritän olla näyttämättä sitä, hän kertoo.
Kuten aikaisemmin jo mainittiinkin, saa Ritalan roolihahmo sarjassa esikoisensa. Onko tähän rooliin ollut vaikeaa asettua?
– Ei oikeastaan. Ei siinä loppujen lopuksi ole sen kummempaa, se on pieni ihminen joka tarvitsee apua. Kyllähän ihminen tunnistaa ja osaa näytellä väsynyttä ihmistä, Ritala miettii.