Posion peruskoulun liikunnanopettaja yllytti oppilaansa Eetu Harjannin, 15, ja Joonas Purolan, 16, vedonlyöntiin.
– Hän nostaa hattua, jos vedetään Karhunkierros kokonaan hiihtoloman aikana, Purola kertoo.
Niinpä parivaljakko lähti tuumasta toimeen ja pakkasi ahkionsa.
Eetu etualalla, Joonas takana.
Ihan mitättömästä liikuntasuorituksesta ei ole kyse. Karhunkierros on Suomen suosituin vaellusreitti ja sillä on pituutta 82 kilometriä.
– Kesällä varmaan ihan kiva paikka, talvella ei kannata, Harjanti naurahti vaelluksen maalissa Rukalla tavoiteajassa seitsemän päivän urakoinnin jälkeen.
Katso Karhunkierroksen reitti alta.
Suurin osa Karhunkierroksen reitistä oli nimittäin niin hautautunut lumeen, että opasteet olivat kadonneet ja eteneminen oli mahdollista vain lumikengissä. Kymmenen kilometriä matkasta oli silkkaa umpihankea. Näissä olosuhteissa kahden maratonin mittaisen matkan taittaminen olisi hurja temppu aikamiehiltäkin.
– Olin vastaanottamassa Eetua, erittäin hyvävoimaisena oli, peruskunto kestävyysmatkoille on hyvä, Posion peruskoulun opinto-ohjaaja Tiina Haataja kehuu.
Hinku luontoon ja hatunnosto opettajalta
Ja niin: lähtöpäivä Sallan Hautajärveltä oli lauantai 3. maaliskuuta. Lämpötila 30 astetta pakkasta ja matkaa ensimmäiselle autiotuvalle 15 kilometriä.
– Eka päivä oli kaikista pahin, siellä oli jyrkkiä ylämäkiä, umpihankia, lunta toista metriä, ahkio painoi sen verran, ettei jaksettu kerralla ylös asti. Piti yksitellen aina kassit sieltä kantaa ylös, Harjanti kertasi aamulla puoli yhdeksältä alkanutta ja puolille öin jatkunutta avauspäivää.
Jutun allekirjoittaja kääntyisi moisesta puuhasta takaisin tuvan lämpöön viiden minuutin jälkeen, mutta mikä sai Posion nuoret jaksamaan?
– Luontoon hinku molemmilla, Harjanti totesi.
– Ja olihan siinä se vedonlyönti. Eetu sai sen hatunnoston, se on ihan riittävä saavutus, Purola säesti.
– Oli kait ne aika ylpeitä, luulisi, Harjanti pohti, mitä palautetta tuli pojan vanhemmilta maalissa.
Valinta: Yöunet vai lämmitys?
Reitin autiotupien lämpö ei tullut itsestään, vaan kamiinassa oli pidettävä tulta.
– Siellä ei oikein voinut nukkua, kun tunnin välein herätys, että sai puita kamiinaan ja tuvan lämpimäksi, Purola jatkaa.
Toisena yönä uni vei voiton – tuloksena vesipullojen ja muiden varusteiden jäätyminen, joita piti jäädä sitten sulattelemaan.
Harjanti jäi neljäntenä päivänä 30 kilometrin jälkeen vaeltamaan yksin, kun Purolan voimat ehtyivät terveydellisistä syistä. Autiotuvissa seurana oli kolmannesta päivästä lähtien sentään venäläinen pariskunta, joten aivan yksin ei tarvinnut tupaa lämmittää.
Koillissanomille antamassa haastattelussa Harjanti kuvaili urakan loppuhuipennusta "kivuksi ja kärsimykseksi".
– Viimeinen päivä oli myös yhtä tuskaa kiivetä umpihangessa tunturien ja vaarojen yli. Niin pahat umpihanget, ettei ole koskaan ollut, Harjanti muistelee.
Syömättä maaliin
Viimeisen päivän 15 kilometrin matkalla Harjannilla oli niin kova hinku päästä maaliin Rukalle, että syöminen jäi väliin aamuseitsemältä haukatun aamupalan jälkeen.
– Mulla olisi mennyt kaksi tuntia lisää, jos olisin alkanut ruokaa laittamaan, maalissa iltakuudelta ollut Harjanti perusteli.
Eipä ihme, että ensimmäiseksi Rukalla pojat suuntasivat pitsalle.
– Kebab-pizza oli, siinä oli rehuja ja majoneesia. Ei tarvinnut kauaa sängyssä pyöriä että uni tuli sen jälkeen.
Eräjormien kasvatti
Ihan ensimmäistä kertaa kaksikko ei metsässä vaellellut. Peruskoulussa he kuuluvat Eräjormat-kerhoon, jonka ohjelmaan kuuluu viikonloppuisin vaelluksia autiotuville sekä pilkkimistä talvisin. Erätaidot on Posion seudulla opeteltu jo pikkulapsena.
– Se on vähän pakko täällä erämaassa, Purola sutkauttaa.
– Ei me täällä enää teltan pystytystä opetella, Harjanti jatkaa kerhon toiminnasta.
Kerholla ja pojilla on suunnitteilla jo seuraava vaellus: Keväällä pohjoiseen. Reitin pituus on vielä auki, mutta sadan kilometrin haamuraja on jo lähellä.
– Eräkerho tarttis sponsoreita tuleviin reissuihin, Harjanti vihjaa.