Eicca Toppinen ja Kirsi Ylijoki vakuuttavat eroavansa hyvässä yhteisymmärryksessä.
Apocalyptica-yhtyeen sellisti Eicca Toppinen ja hänen näyttelijäpuolisonsa Kirsi Ylijoki eroavat.
Helsingin käräjäoikeuden vahvistetaan MTV Uutisille, että pariskunta jätti avioerohakemuksen yhdessä tänään tiistaina (17.3.). Nyt siis heillä alkaa puolen vuoden harkinta-aika, ennen kuin avioerosta tulee virallista.
Toppinen ja Ylijoki kertoivat eilen avioerostaan Facebookissa sekä suomeksi että englanniksi. Pariskunnan Facebook-päivityksestä uutisoi ensimmäisenä lltalehti.
– Maailman mullistuessa ihmeellisellä vauhdilla on meidän elämässä ollut hidas ja syvällinen prosessi, jonka myötä olemme viime vuoden lopulla päättäneet erota. Päätös on syntynyt erittäin hyvässä ja lämpimässä yhteisymmärryksessä näiden syvien pohdintojen tuloksena. Nyt kun olemme rauhassa tunnustelleet elämäämme päätöksemme kanssa, on aika kertoa siitä teillekin.
– Meillä on ollut poikkeuksellisen antoisa, rikas ja rakkaudellinen 23-vuoden avioliitto mistä olemme toisillemme suunnattoman kiitollisia. Ja yhteiselomme tulee jatkumaan monilta osin täysin ennallaan. Päätös on ollut meille hyvin vaikea, mutta uskomme sen tuovan meille molemmille myös paljon hyvää.
Pariskunta lopettaa kirjoituksen siihen, etteivät he aio kommenoida asiaa millään tavalla julkisuudessa.
Toppisella ja Ylijoella on kaksi yhteistä lasta, Eelis ja Ilmari.