EK2: Latvala säikähti – yksi kärkikuskeista putosi pelistä

Jari-Matti Latvala (4)
Jari-Matti Latvala on kilpailussa neljäntenä.Daniel Roeseler
Julkaistu 12.06.2015 10:06
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala ei pysynyt Hayden Paddonin ja Sebastien Ogierin vauhdissa perjantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella Sardinian MM-rallissa.

Latvala ajoi neljänneksi nopeimman ajan Grighine Sudin pikataipaleella, jolla Hyundain Hayden Paddon tykitti hieman yllättäen pohja-ajan. Paddon löi VW:n Sebastien Ogierin 5,3 sekunnilla ja Latvalan 10,1 sekunnilla.

- Pito vaihteli paljon, mutta oli hyvä valinta ajaa kovilla renkailla, sillä välillä oli paljon pitoa. Alussa törmäsimme kiveen ja säikähdin, että rikoin renkaan. Mutta muuten tuli hyvin, kokonaiskisassa neljänneksi noussut Latvala sanoi.

Kilpailun voittajasuosikeihin lukeutunut Kris Meeke keskeytti perjantain avauspätkällä ulosajoon. Vasen takapyörä ja jousitus vaurioituivat pohjoisirlantilaisen Citroenista, eikä hän pystynyt jatkamaan matkaa.

- Otimme todella varovaisesti sen paikan, missä Kris oli ajanut ulos. Pojat olivat hyvin paikalla varoittamassa, Meeken jälkeen erikoiskokeelle startannut Latvala sanoi.

Ensimmäinen lähtöpaikka ei liiemmin hidastanut Ogieria, joka MM-sarjan johtajana joutuu auramaan irtosoraa teiltä perjantaina.

- Olin melkein onnekas (yön sateiden jälkeen), mutta nyt on jo niin lämmintä, että tiet ovat ehtineet kuivua. Oli tosi liukasta, tein sen minkä pystyin, toisena ajava Ogier sanoi.

Perjantaina ajetaan vielä kahdeksan erikoiskoetta.

Sardinian MM-rallin tilanne, EK2/23:

 1. Hayden Paddon      Hyundai 20.43,4
 2. Sebastien Ogier    VW         +4,0
 3. Andreas Mikkelsen  VW         +8,7
 4. Jari-Matti Latvala VW         +8,8
 5. Dani Sordo         Hyundai   +13,7
 6. Robert Kubica      Ford      +15,0
 7. Ott Tänak          Ford      +15,5
 8. Thierry Neuville   Hyundai   +19,9
 9. Mads Östberg       Citroen   +20,6
10. Elfyn Evans        Ford      +25,5

EK2:n nopeimmat:

 1. Hayden Paddon      Hyundai 18.15,0
 2. Sebastien Ogier    VW         +5,3
 3. Dani Sordo         Hyundai    +7,1
 4. Jari-Matti Latvala VW        +10,1
 5. Robert Kubica      Ford      +11,3
 6. Andreas Mikkelsen  VW        +11,7
 7. Ott Tänak          Ford      +17,3
 8. Thierry Neuville   Hyundai   +21,7

Rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 11.6.
8.00 Testierikoiskoe
20.30 EK1: Città di Cagliari (2,50 km)

Perjantai 12.6.
9.20 EK2: Grighine Sud 1 (26,31 km)
10.12 EK3: Grighine Nord 1 (18,34 km)
11.28 EK4: Montiferru 1 (14,41 km)
12.21 EK5: Sagama 1 (2,58 km)
Huoltotauko (30 min)
15.48 EK6: Sagama 2 (2,58 km)
17.03 EK7: Sinis – Mont’ e Prama (21,47 km)
18.33 EK8: Grighine Sud 2 (22,45 km)
19.17 EK9: Grighine Nord 2 (18,34 km)
20.33 EK10: Montiferru 2 (14,41 km)

Lauantai 13.6.
7.57 EK11: Ittiri Arena 1 (1,40 km)
9.47 EK12: Monti di Alà 1 (22,49 km)
10.31 EK13: Coiluna – Loelle 1 (36,69 km)
11.39 EK14: Monte Lerno 1 (42,22 km)
13.09 EK15: Ozieri – Ardara (7,23 km)
Huoltotauko (30 min)
16.02 EK16: Ittiri Arena 2 (1,40 km)
17.56 EK17: Monti di Alà 2 (22,49 km)
18.39 EK18: Coiluna – Loelle 2 (36,69 km)
19.54 EK19: Monte Lerno 2 (42,22 km)

Sunnuntai 14.6.
9.16 EK20: Olmedo Monte Baranta 1 (11,13 km)
10.19 EK21: Cala Flumini 1 (11,77 km)
11.32 EK22: Olmedo Monte Baranta 2 (11,13 km)
13.08 EK23: Cala Flumini 2 (11,77 km) *Power Stage 

Tuoreimmat aiheesta

Ralli