EK4: VW-kuljettaja pahoissa vaikeuksissa

Andreas Mikkelsen
Andreas Mikkelsen oli kilpailussa kolmantena ennen ongelmiaan.Daniel Roeseler
Julkaistu 12.06.2015 12:10(Päivitetty 12.06.2015 12:15)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Volkswagenin Andreas Mikkelsen putosi neljännellä erikoiskokeella Sardinian MM-rallin voittokamppailusta.

Mikkelsen saapui Montiferrun pikataipaleen maaliin takajousitus vaurioituneena. Auto piti todella pahaa ääntä oikean takakulman viistäessä tien pintaa. Mikkelsen menetti pikataipaleella aikaa yli viisi minuuttia kärkeen nähden ja menetti kolmannen sijan.

Norjalaiskuljettaja ei kertonut pikataipaleen maalissa syytä ongelmilleen. Hän pysähtyi pienen matkan päähän maalista korjaamaan vikaa, mutta joutui lopulta keskeyttämään.

Hyundain Hayden Paddonin huippuvauhti jatkui Montiferrussa. Uusiseelantilainen tykitti jo kolmannen peräkkäisen pohja-aikansa ja kasvatti johtonsa peräti 25,3 sekuntiin.

- Olen todella tyytyväinen. Uudella rattivaihteella on iso merkitys näillä erikoiskokeilla. Ensimmäinen erikoiskoevoitto oli yllätys, nyt yritämme vain hyötyä mahdollisimman paljon lähtöpaikastamme, Paddon sanoi WRC:n ralliradiolle.

Jari-Matti Latvala ajaa kilpailussa toisena. Sebastien Ogier on 2,2 sekunnin päässä suomalaisesta.

Perjantaina ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta.

Sardinian MM-rallin tilanne, EK4/23:

 1. Hayden Paddon      Hyundai 44.18,9
 2. Jari-Matti Latvala VW        +25,3
 3. Sebastien Ogier    VW        +27,5
 4. Dani Sordo         Hyundai   +35,8
 5. Thierry Neuville   Hyundai   +37,5
 6. Ott Tänak          Ford      +39,4
 7. Martin Prokop      FOrd    +1.07,6
 8. Mads Östberg       Citroen +1.30,0

EK4:n nopeimmat:

 1. Hayden Paddon      Hyundai  9.47,4
 2. Thierry Neuville   Hyundai    +4,2
 3. Sebastien Ogier    VW         +5,2
 4. Jari-Matti Latvala VW         +5,5
 5. Dani Sordo         Hyundai    +6,2
 6. Ott Tänak          Ford      +12,4
 7. Martin Prokop      Ford      +18,8
 8. Lorenzo Bertelli   Ford      +26,5

Rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 11.6.
8.00 Testierikoiskoe
20.30 EK1: Città di Cagliari (2,50 km)

Perjantai 12.6.
9.20 EK2: Grighine Sud 1 (26,31 km)
10.12 EK3: Grighine Nord 1 (18,34 km)
11.28 EK4: Montiferru 1 (14,41 km)
12.21 EK5: Sagama 1 (2,58 km)
Huoltotauko (30 min)
15.48 EK6: Sagama 2 (2,58 km)
17.03 EK7: Sinis – Mont’ e Prama (21,47 km)
18.33 EK8: Grighine Sud 2 (22,45 km)
19.26 EK9: Grighine Nord 2 (18,34 km)
20.42 EK10: Montiferru 2 (14,41 km)

Lauantai 13.6.
7.57 EK11: Ittiri Arena 1 (1,40 km)
9.47 EK12: Monti di Alà 1 (22,49 km)
10.31 EK13: Coiluna – Loelle 1 (36,69 km)
11.39 EK14: Monte Lerno 1 (42,22 km)
13.09 EK15: Ozieri – Ardara (7,23 km)
Huoltotauko (30 min)
16.02 EK16: Ittiri Arena 2 (1,40 km)
17.56 EK17: Monti di Alà 2 (22,49 km)
18.39 EK18: Coiluna – Loelle 2 (36,69 km)
19.54 EK19: Monte Lerno 2 (42,22 km)

Sunnuntai 14.6.
9.16 EK20: Olmedo Monte Baranta 1 (11,13 km)
10.19 EK21: Cala Flumini 1 (11,77 km)
11.32 EK22: Olmedo Monte Baranta 2 (11,13 km)
13.08 EK23: Cala Flumini 2 (11,77 km) *Power Stage 

Tuoreimmat aiheesta

Ralli