Koripallon NBA-liigan nelinkertainen mestari Shaquille O'Neal yllätti aiemmin tällä viikolla etäopetuksessa olleet ykkösluokkalaiset ja näiden vanhemmat.
Yhdysvalloissa on jouduttu monien muiden maiden tapaan totuttelemaan viime päivinä etätyöskentelyyn ja etäopetukseen, johon turvauduttiin myös eräässä peruskoulussa McDonough'n kaupungissa, Georgian osavaltiossa.
Yhdysvaltalaismedia TMZ uutisoi torstaina, että yksi ekaluokkalaisten oppitunneista keskeytyi yllättävällä tavalla, kun erään oppilaan vieressä seisoi yhtäkkiä NBA-legenda O'Neal, 48, jonka kerrotaan olevan kyseisen oppilaan perhetuttu.
– Hei opettaja! O'Neal tervehti oppitunnin vetämiseen keskittynyttä opettajaa, joka ei tuntunut alkuun tajuavan, kenen suusta tervehdys kuului.
– Hei! Onko se Shaq? Voi hyvänen aika. Odotapas hetki, kun katson. Hei Shaq! opettaja vilkutti hämillään, kun sai lopulta oikean kuvan ruudulleen.
O'Nealin kaltainen jättiläinen ei jäänyt keneltäkään muultakaan huomaamatta. 216-senttisen O'Nealin paino heitteli suuresti hänen pitkän, lähes 20 vuotta kestäneen uransa aikana. Debyyttikaudellaan 1992–1993 O'Nealin kerrotaan painaneen noin 135 kiloa. Uran huippuvuosina painoa oli jo yli 150 kiloa, ja pahimmillaan lukemat huitelivat 170:ssä. Nykypäivänä hänen painonsa uumoillaan olevan jossakin 150:n ja 170 kilon välillä.
TMZ:n julkaisemalta videolta näkee, miten lasten vanhemmat ilmestyvät ruutujen ääreen ihmettelemään yllätysvierasta. O'Neal viihtyi oppitunnilla muutaman minuutin ajan. Hän tervehti kohteliaasti kaikkia oppilaita.
Mestaruuksien lisäksi O'Nealin saavutuksiin lukeutuu muun muassa kolme valintaa NBA-finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi ja 15 valintaa NBA:n tähdistöotteluun. Kaudella 1992–1993 hänet palkittiin liigan parhaana tulokkaana.
O'Neal tienasi urallaan lähes 300 miljoonaa dollaria.