Eläinten vanhainkoti ottaa vastaan seniorit ja kuolemaantuomitut eläimet

Heikki Laaksonen on tiettävästi Suomen ainoan eläinten vanhainkodin isäntä. Mies hoitaa vaimonsa kanssa lopetusuhan alle joutuneita eläimiä Seinäjoen Ylistarossa. Alun perin ajatuksena oli perustaa vanhainkoti aaseille.

– Vaimoni asui pitkään Espanjassa, ja siellä oli aasien vanhainkoteja. Hän ajatteli perustaa sellaisen, mutta suunnitelmat muuttuivat.

Laaksoset muuttivatkin Andalusian auringosta Etelä-Pohjanmaan lakeuksille, mutta aluksi Suomessa viihdyttiin vain kesät. Kun kaksikko löysi Wanhan Markin tilan Ylistarolta, he ryhtyivät remontoimaan tilaa ja jäivät Suomeen pysyvästi.

– Siitä se lähti. Kun tilaa ruvettiin remontoimaan, ensimmäiset vuohet tulivat meille. Se oli 2000-luvun vaihteessa, Heikki Laaksonen muistelee.

Ihmiset ovat tottuneet pitämään eläimiä niin kauan kuin niistä on jotain hyötyä. Kun kilpahevonen ei juokse tarpeeksi kovaa, sitä ei tarvita enää mihinkään. Lisäksi ihmisten elämäntilanteet saattavat muuttua niin, ettei elämiä enää pystytä pitämään.

– Silloin niitä tarjotaan meille. Tämä on vähän kuin vaivaisten talo, meille on tuotu myös sellaisia eläimiä, jotka eivät ole eläkeiässä, mutta niille ei ole muuta paikkaa.

30-vuotias hevonen virkistyi vanhainkodissa

Vanhainkodista löytyy tällä hetkellä hevosia, aasi, poni, lampaita, vuohia, kalkkuna, kanoja sekä kaneja. Vielä jokin aika sitten hoidossa oli myös 14-vuotias minisika, joka painoi sata kiloa. 10-vuotiaat vuohet, Samuli ja Reetu, ovat olleet Laaksosten hoivissa lähes syntymästään saakka, vaikka kyseessä onkin vanhainkoti.

– Ne olivat menossa teuraalle, kun syntyivät isolle tilalle, eikä niillä tehnyt mitään. Ne piti saada nopeasti pois, minkä ymmärrämme kyllä.

Karo-hevonen taas saapui vanhainkotiin seniori-iässä. Pienikokoinen valkoinen Karo oli tehnyt elämäntyönsä vammaisratsastuksen parissa ja oli kulkeutunut siitä eteenpäin. Vanhainkotiin saavuttuaan Karo oli luuta ja nahkaa, Laaksonen epäilee, että hevonen oli ollut liikaa pilttuussa.

– Karo oli meille saapuessaan yli 30-vuotias, mikä on hevoselle valtava ikä. Se oli vanhuudenhöppänä, liikkui vapaana ja eksyi joskus bussipysäkille. Kun linja-auto ei ottanut kyytiin, Karo palasi aina takaisin.

Vanhainkodissa ollessaan Karo virkistyi, kun se sai itse valita vapaana ollessaan ruokansa. Laaksonen toteaakin, ettei ihminen voi tietää, mikä eläimelle on parasta ravintoa.

Eläimensä hylkäävät ihmiset eivät ole aina pahoja

Suurin osa eläimistä liikkuu vanhainkodin alueella vapaana, mutta esimerkiksi lämminveriset hevoset pidetään sisätiloissa. Osa porukasta tahtoo välillä lähteä seikkailemaan pidemmälle.

– Meillä on Lutku-niminen äärettömän vanha kalkkunaherra, joka menetti vaimonsakin, ja nyt se yrittää löytää kaveria kanalaumasta. Lutku on hyvin kuninkaallinen pihapiirissä, mutta ennen se ei pysynyt pihapiirissä, vaan sitä piti naapurista hakea.

Laaksonen on huomannut, että ne eläimensä hylkäävät ihmiset eivät yleensä ole pahoja. Kun eläinten vanhainkotiin soitetaan ikävissä merkeissä, omistaja on usein väsynyt ja tilanne on riistäytynyt käsistä.

– Ei ole osattu pyytää apua, Laaksonen harmittelee.

Eläinten vanhainkodissa on asustellut vuosien varrella jo monta sataa eläintä. Vanhainkoti toimii vapaaehtoisvoimin ja toimintaa rahoitetaan muun muassa taidemyynnistä saaduin varoin. Siksi myös kesäisten vieraiden tuki on toiminnalle tärkeää, sillä se takaa eläinten vanhainkodin olemassaolon jatkossakin.

Lue lisää eläinten vanhainkodista: wanhamarkki.fi