Eläköityvällä ruotsalais-dj Aviciilla huikeat tienestit – 26-vuotiaan omaisuus yli 60 miljoonaa euroa

Avicii
All Over Press
Julkaistu 31.03.2016 08:22

MTV VIIHDE

Maailmanlaajuiseen suosioon yltänyt ruotsalainen yllätti faninsa päätöksellään uransa lopettamisella. 

Avicii eli Tim Bergling, 26, ilmotti Facebookissa, että hänen tänä vuonna nähtävä kiertueensa tulee olemaan viimeinen.

– Polkuni on ollut täynnä menestystä, mutta se ei ole tullut ilman töyssyjä. Olen kasvanut aikuiseksi samalla, kun olen ollut artisti.

– Olen oppinut tuntemaan itseni ja ymmärtänyt, että on niin paljon asioita, joita haluan vielä saavuttaa. Minulla on paljon mielenkiinnon kohteita mutta niin vähän aikaa niiden tutkailuun, Avicii kirjoitti ilmoituksessaan tiistaina. 


Hän totesi myös, ettei materia ole missään vaiheessa toiminut hänen motivaattoriaan näyttävällä uralla. 

Rahahuolia menestyneellä dj:llä ei kuitenkaan ole ollut enää pitkään aikaan, sillä hänen omaisuutensa arvioidaan olevan kokonaisuudessaan yli 63 miljoonan euron suuruinen. 

26-vuotias Avicii tunnetaan muun muassa hiteistään Hey Brother, Wake Me Up! ja Levels. Mies on esiintynyt Suomessa kolmesti, vuosina 2013, 2014 ja 2015.

Avicii esiintyi elektronisen musiikin Weekend Festivalilla Helsingissä lauantaina 8. elokuuta 2015.

Avicii Helsingin Weekend Festivalilla vuonna 2015. 

Lähde: Mirror

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki