Elastisella luksus-Mersun lisäksi kesäinen menopeli: Viihdyn liikenteessä

Elastinen
Elastinen ajalee mielellään myös moottoripyörällä.Akira Ahola / MTV
Julkaistu 04.06.2015 18:35
Toimittajan kuva

Akira Ahola

akira.ahola@mtv.fi

Vastikään ärhäkkään ja hintavan auton hankkinut tähti viihtyy kesällä myös kaksipyöräisen menopelin päällä.

Elastisen uusi auto maksoi maltaita ja huippunopeus siinä on yli 300 kilometriä tunnissa. Hyväntuulinen räppäri myöntää viihtyvänsä paremmin tien päällä kuin veneilemässä.

– Vesi ei ole ollenkaan mun elementti. Viihdyn tien päällä ja liikenteessä, Elastinen kertoo MTV.fi:lle.

Miehellä on jo pari vuotta ollut ajossa myös moottoripyörä. Mistään niin sanotusta kyykkypyörästä ei ole kyse, vaan Ela ajaa tässäkin kohtaa tyylillä.

– Mulla on vähän isompi customi. Sellainen Triumph Thunderbird, olisko ollut vuoden 2011 malli, Elastinen kertoo rennosti.

Elastinen julkaisikin jo kaksi vuotta sitten videon itsestään pyöränsä päällä Instagramissa. Kuvatekstiin hän oli kirjoittanut: Isojen poikien lelut.

Pitkiä reissuja Elastinen tuskin pyörällä lähtee ajamaan. Hän luokittelee itsensä sunnuntaiajelijaksi.

– Prätkällä ajan tosi lyhyttä matkaa, lähinnä sunnuntaisin ja omaksi iloksi. En ole mikään matkapyöräilijä, artisti paljastaa moottoripyöräharrastuksestaan.

Tuoreimmat aiheesta

Elastinen