Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo olevansa huolestunut siitä, että Venäjä voi kohdentaa energiasektorille lisää talven tilannetta hankaloittavia toimia.
Lintilä sanoi Ylen Ykkösaamussa, että toimilla voitaisiin esimerkiksi pyrkiä heiluttamaan energiamarkkinoita mahdollisimman rajusti tai toimia voitaisiin kohdistaa verkkoihin.
Lintilä huomautti, että inflaatio on tällä hetkellä hyvin energiapainotteista ja siksikin on tärkeää saada energian hintaa alaspäin. Hän totesi, että taantuman merkit ovat vahvasti jo nähtävissä.
– Erilaiset toimet esimerkiksi verkkoihin ovat sellaisia, jotka voivat olla mahdollisia. Ja tietysti tällainen yleisten energiamarkkinoiden mahdollisimman raju heiluttaminen, joka tällä hetkellä näkyy Euroopassa kaikkein eniten, hän sanoi.
Lintilä ei usko, että taloudelliset syyt pakottaisivat Venäjän talven aikana vähentämään näitä toimiaan.
Hän huomautti myös, että energialla ja sen hinnalla on suuri rooli talouden kokonaiskuvassa ja inflaatio on tällä hetkellä voimakkaasti energiapainotteista. Myös tästä syystä energian hintaa on tärkeää saada vietyä alaspäin.
– Taantuman merkit ovat vahvasti nähtävissä jo, Lintilä sanoi.
"Olen valmis nopeuttamaan luvitusjärjestelmää"
Elinkeinoministeri Lintilä sanoi myös olevansa hyvin valmis siihen, että Suomeen rakennettaisiin lisää ydinvoimaa. Hän kannusti investoijia pohtimaan tilannetta ja sanoi olevansa valmis nopeuttamaan luvitusjärjestelmiä.
– Meillä on tällä hetkellä ministeriössä työn päällä ydinenergialaki. Ja näkisin, että tässä vallitsevassa tilanteessa olisi erittäin tärkeä viesti nyt investoijille, että Suomella on valmius nopeuttaa lupajärjestelmiä.
Hän sanoi näkevänsä osana tulevaisuutta myös pienydinvoimalat, jotka eivät vielä ole taloudellisesti kannattavia.
Lintilä huomautti, että esimerkiksi parhaillaan miljardiluokan investointeja Suomeen suunnittelevien toimijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa on nostettu esiin kysymys energian riittävyydestä. Heidän ensimmäinen toiveensa on ollut tuulivoima, mutta ydinvoimakin käy.
– Mikäli Suomi on investointiympäristönä mielenkiintoinen näille toimijoille, niin silloin Suomi on mielenkiintoinen investointiympäristö myös energian tekijöille. Ja toivon, että tuolta sektorilta olisi halukkuutta Suomeen investoida.