Suomalaiset yleisurheilijat perustivat joulukuussa Yleisurheilijat ry:n ajamaan etujaan. Korkeushyppääjä Ella Junnila ja kolmiloikkaaja Topias Koukkula alkoivat kaavailla yhdistystä viime kesänä. Nyt Junnila toimii yhdistyksen puheenjohtajana ja Koukkula varapuheenjohtajana.
Hallitukseen valittiin arvokisaedustajia kuten Toni Piispanen, Nooralotta Neziri, Elmo Lakka, Lassi Etelätalo, Wilma Murto ja Maria Huntington.
Yhdistys osallistuu Urheiluliiton (SUL) päätöksentekoelinten toimintaan ja pyrkii jatkossa tarjoamaan urheilijoille apua esimerkiksi sopimusasioissa. Yhdistys saa edustajansa muiden muassa SUL:n kilpailu- ja valmennusvaliokuntiin.
– Ajatus Yleisurheilijat ry:stä sai positiivisen vastaanoton urheilijoiden parissa, ja perustajajäsenet saatiin kasaan nopeasti. Selkeästi tällaiselle toiminnalle on kysyntää. Mukaan hallitukseen saatiin laajalta rintamalta urheilijoita, Junnila totesi yhdistyksen tiedotteessa.
– Yhdistys on perustettu ajamaan yleisurheilijoiden etuja, pitämään meidän puoliamme meitä koskevissa päätöksissä.
Liiton siunauksella
Urheiluliitto tukee urheilijoiden järjestäytymistä.
– Olen erittäin iloinen ja ylpeä urheilijoidemme järjestäytymisestä. Tämä on hieno askel eteenpäin suomalaisessa yleisurheilussa etenkin, kun saamme huippu-urheilijoitamme aikaisempaa monipuolisemmin mukaan myös Urheiluliiton sisäiseen päätöksentekoon, SUL:n hallituksen puheenjohtaja Sami Itani kommentoi yhdistystä.
Itani korosti yhdistyksen laajaa tukea liiton eri portaissa.
– Urheiluliitossa sekä luottamusjohto että toimiva johto tukee järjestäytymistä kuten myös tukisäätiömme, Itani vakuutti.