Juontaja Ellen Jokikunnas joutui puolisonsa Jarin kanssa rottajahtiin Italian-kakkoskodissaan Unelmia Italiassa -sarjassa.
Ellen Jokikunnas ja Jari-puoliso ostivat Italian Puglian alueelta kakkoskodin, jonka remonttia seurataan Unelmia Italiassa -ohjelmassa.
Vanha talo sisälsi jo asukkaita, ja pariskunta on joutunut häätämään muun muassa rottia asumuksestaan.
Kuudennessa jaksossa he joutuvat jälleen rottajahtiin, sillä aamukahvin keittämisen lomassa he kuulevat keittiössä rapinaa.
– Meillähän nukkui keittiössä kaasuhellan sisällä vieläkin kavereita, Ellen kertoo jaksossa.
– Olemme siis vielä lämmittäneet mökkiä heille, kun olemme kokanneet uunilla. Heillä on ollut siellä hyvät oltavat. Rotat ovat niin fiksuja, että oppivat olemaan hiljaa ja liikkumaan vaivihkaa, Jari jatkaa.
Ellen ja Jari keksivät kuitenkin keinon, millä rottaperhe saadaan hellan sisältä pois.