Vantaan kaupungilla opetushoitajana työskentelevä Kati Pajari joutui hämmentävään tilanteeseen toissa päivänä keskiviikkona elvyttäessään ihmistä Myyrmäen juna-asemalla Vantaalla.
Elvytystilanteessa joku tai jotkut sivulliset yrittivät varastaa Kati Pajarin työlaukun, jossa oli muun muassa kannettava tietokone ja muuta omaisuutta.
Pajari kertoi tapauksesta Vantaan Sanomille. Hän kirjoitti asiasta myös omalla Twitter-tilillään.
– En yhtään nähnyt tilanteessa ympärilläni olevia. Kuulin vain, että joku nainen sanoi useampaan kertaan napakasti, että älkää koskeko auttajan tavaroihin, Pajari kertoo lehdelle.
– Ei käynyt itsellä mielessäkään, että joku haluaisi pölliä käsilaukkuja semmoisessa tilanteessa, Pajari kirjoitti myös Twitteriin.
Pajari oli huomannut asemarakennuksen lattialle tuupertuneen työmatkallaan. Hätään joutunutta oli Pajarin mukaan tullut auttamaan moni muukin, mutta he eivät olleet aloittaneet elvytystä.
Hän otti ammattilaisena ohjat käsiinsä ja ryhtyi toimeen.
Vantaan Sanomien mukaan paikalla olleet nuoret hälyttivät paikalle myös ambulanssin.
"Olen velvoitettukin toimimaan"
Nyt jälkikäteen hän on hämmentynyt saamastaan huomiosta.
– Koen, että kun olen ammattilainen, olen työn puolestakin ihan velvoitettu toki tällaisissa tilanteissa toimimaan, Pajari totesi MTV Uutisille.
Hän haluaisi tavoittaa häntä itseään tilanteessa auttaneen tuntemattoman naisen.
– Häntä haluaisin kiittää siitä, että minulta eivät lähteneet työläppärit ja kaikki kävelemään sen aikana, kun siinä henkeä pelastin.
– Iloitsen siitä, että on tällaisia rehtejä ihmisiä, jotka jäävät vahtimaan tavaroita. Suurimmat kiitokseni häneltä minulle, Pajari toteaa.