Elton John menetti näkönsä toisesta silmästään – toipuu hitaasti

Elton John
Elton John toipuu silmätulehduksista hitaasti.
Julkaistu 04.09.2024 17:23

Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Artistitähti Elton John kertoi Instagramissa kärsineensä useista silmätulehduksista. 

Artisti Elton John, 77, kertoi 3. syyskuuta Instagramissa, että on kärsinyt kesän aikana useammasta silmätulehduksesta. Tämän takia hänen toisen silmänsä näkökyky on heikentynyt.

– Olen paranemassa, mutta se on äärimmäisen hidas prosessi ja tulee vaatimaan aikaa ennen kuin näkö palautuu toiseen silmään. Olen todella kiitollinen upealle tiimille, lääkäreille, sairaanhoitajille ja perheelleni, jotka ovat pitäneet minusta valtavan hyvää huolta viimeisen muutaman viikon ajan, hän kirjoitti. 

 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Olen viettänyt kesää hiljaisuudessa toipuen kotonani ja olen positiivisin mielin edistyksestä, jonka olen tehnyt toipumisessa ja palautumisessa tähän asti, hän jatkoi. 

Elokuussa 2023 tähden kerrottiin liukastuneen ja kaatuneen huvilallaan Monacossa. Hän sai tuolloin vähäisiä vammoja ja vietti varotoimenpiteenä yönsä sairaalassa. 

Elton John on naimisissa David Furnishin kanssa ja heillä on kaksi poikaa.

Tuoreimmat aiheesta

Elton John