EM-kisojen ensimmäinen suomalaisesiintyjä karsiutui

Linna
Inga Linna. Lehtikuva
Julkaistu 06.07.2016 13:00(Päivitetty 06.07.2016 14:06)
Toimittajan kuva

Jouni Munukka

jouni.munukka@mtv.fi

@jmunukka

Inga Linna karsiutui moukarifinaalista yleisurheilun EM-kisoissa tuloksella 66,53.

Toisen karsintaryhmän yhä heittäessä, Linna on pudonnut sijalle 15, kun 12 heittäjää selviää finaaliin. 

– Tosi levollinen fiilis oli heittää, ei hirvästi jännittänyt. Eilen harjoitusheitot menivät aivan pieleen. Pari metriä olisi saanut tulla lisää. , Linna kommentoi Ylelle.

Kehut valmentajalta

Hänen valmentansa Lassi Korhonen oli suojattiinsa tyytyväinen. 

– Heitot olivat tasapainoisia, olen kyllä tyytyväinen. Ingan arvokisahistoria on lyhyt ja tämä oli selkeästi paras esiintyminen, Korhonen sanoi Ylen haastattelussa. 

Ensimmäisen karsintaryhmän suurin yllätys oli viime vuoden Pekingin MM-kisojen kultamitalistin, ranskalaisen Alexandra Taverniernin karsiutuminen. 

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu