EM-kultaa juossut Reetta Hurske ällistyi suorituksestaan – "En osaa oikein ajatella, että olen Euroopan mestari"

Katso videolta Reetta Hurskeen juoksu.

Reetta Hurske juoksi 60 metrin Euroopan mestariksi Turkin Istanbulissa järjestetyissä hallikilpailuissa. Hurske kertoo MTV Urheilulle olevansa hämmentynyt voitostaan.

Alku- ja välieränsä voittanut Hurske osoitti loppukilpailussa erinomaista vauhtia, kun hän kellotti voittoajan Suomen ennätystä sivuaviin lukemiin 7,79. Aika oli alun perin kaksi sadasosaa parempi, mutta sitä korjattiin jälkikäteen.

– Todella hyvä, tavallaan vähän hämmentynyt. Tätä on kuitenkin tavoiteltu koko hallikauden ajan ensimmäisen kisan jälkeen. En osaa oikein vielä ajatella, että olen Euroopan mestari tästä hetkestä ikuisuuteen. Tavallaan olen todella onnellinen, mutta hämmentynyt samalla. Tässä ei ole vielä oikein kerennyt jutella kenenkään kanssa, Hurske kertoo.

Hurske päihitti loppukilpailussa kaksi edellistä EM-hallikultaa voittaneen Hollannin Nadine Visserin, joka otti hopeaa. Kolmas oli viime kesän ulkoratojen EM-kisojen pronssimitalisti Ditaji Kambundji.

– Juoksu tuntui todella hyvältä. Verryttelykentällä mentiin aikalailla minimillä ja tehtiin vain tarpeellinen. Rehellisesti sanottuna jännitti todella, mutta sain pidettyä omat vahvuudet kasassa. Lähtö oli hyvä ja vitosaidan jälkeen tajusin, että en sivusilmällä näe muita missään, Hurske sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hurske on juossut tällä kaudella hurjaa vauhtia 60 metrin aidoissa ja Suomen ennätys on parantunut useaan otteeseen. Hurske on ajalla 7,79 maailmantilastossa kolmantena. Suomalaisjuoksija ei vielä ajattele, mitä ulkoratakausi 100 metrin aidoissa voi tuoda tullessaan.

– Katsotaan sitä sitten. Kunto on tällä hetkellä hyvä. Nautitaan tästä hetkestä ja mietitään kesää myöhemmin, Hurske toteaa.

Seiväshypyn EM-kultaa lauantaina voittanut Wilma Murto kertoi, että juhlasuunnitelmiin kuuluu ainakin dopingtesti. Hurske sanoo, että mahdollisesti samanlaisia suunnitelmia on luvassa. 

– Ei taida yhtään sen erilaisempaa olla kuin Wilmalla. Kyllä tässä varmaan kiirettä pitää tämä ilta, Hurske päättää.

Suomi voitti yleisurheilun EM-hallikilpailuissa kaksi kultamitalia ja sijoittui mitalitilastossa lopulta kahdeksanneksi. 

Katso videolta Reetta Hurskeen juoksu.

Lue myös:

    Uusimmat