EM-mitali Suomeen! Juulia Turkkilalta ja Matthias Versluisilta upea saavutus

2:43img
Katso video: näin Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kertoivat tavoitteistaan ennen EM-kotikisoja
Julkaistu 28.01.2023 21:58
Toimittajan kuva
Jere Hultin

jere.hultin@mtv.fi

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis ovat voittaneet jäätanssin EM-pronssia. 

Turkkila ja Versluis luistelivat häikäisevät ennätyspisteet jäätanssin vapaaohjelmassa.

Kaksikko oli loistavissa asemissa ennen lauantain vapaaohjelmaa. Mitali varmistui, kun kaksikko ansaitsi ennätyspisteensä 120,65. Myös kokonaispisteissä lopputulos on parin ennätys, 198,21. 

Kolmanneksi viimeisenä vuorossa ollut suomalaispari meni suorituksensa jälkeen kärkeen. Heidän ohitseen kiilasivat kuitenkin kisan voittanut italialaispari Charlene Guignard ja Marco Fabbri (210,44), sekä hopealle sijoittuneet Lilah Fear ja Lewis Gibson (207,89).

Viimeksi Suomi on ollut arvokisamitaleilla jäätanssissa vuonna 1995, kun Petri Kokko ja Susanna Rahkamo nappasivat sekä MM- että EM-mitalin.

Espoossa järjestetyissä taitoluistelun EM-kisoissa nähtiin huikea suomalaispäivä. Aiemmin lauantaina 15-vuotias Janna Jyrkinen sijoittui upeasti naisten vapaaohjelmassa seitsemänneksi. 

LUE MYÖS: EM-kisasensaatio on yhdeksäsluokkalaiselle Janna Jyrkiselle välitavoite – uskomaton tunnelma häkellytti: "Mä olen tosi tyytyväinen itseeni"

LUE MYÖS: 15-vuotias suomalaislupaus venyi häikäsevään suoritukseen EM-kisoissa – kotiyleisön huutomyrsky avitti ennätykseen

Tuoreimmat aiheesta

Taitoluistelu