Eminem ja Nicki Minaj hämmentävät musiikkimaailmaa vitsailullaan.
Maailman suosituimpiin räppäreihin kuuluvat Eminem ja Nicki Minaj vihjailevat avoimesti seurustelevansa. Minaj vastasi myöntävästi faninsa kysymykseen kaksikon mahdollisesta seurustelusuhteesta Instagram-tilillään.
– Tyttö tiedät, että se on totta, Eminem vastasi Minajin seurustelun myöntävään kommenttiin.
– Kulta luulin, että pidämme tämän salassa häihin asti, Minaj vastasi vitsaillen.
Suhdehuhut leimahtivat ensimmäisen kerran, kun Minaj kuultiin räppäri YG:n uudella kappaleella vihjailemasta seksistä Eminemin kanssa. Kumpikaan ei ole kuitenkaan vahvistanut suhdetta virallisesti.
LUE LISÄÄ: Eminem pääsi irti päihteistä 10 vuotta sitten – hiphop-tähti juhli merkkipäivää
Minaj on ennenkin vitsaillen flirttaillut sosiaalisessa mediassa miehille. 1990-luvulta asti musiikkimaailman huipulla keikkunut Eminem sen sijaan sanoi hiljattain, ettei ole löytänyt kestävää suhdetta erottuaan entisestä vaimostaan Kim Scottista.
– Se on rankkaa. Olen käynyt muutamilla treffeillä eroni jälkeen, mutta mitään julkisuuteen tuomisen arvoista ei ole ollut, Slim Shady -lempinimestäänkin tunnettu räppäri kertoi Vulture-lehdelle.
Eminem on etsinyt rakkautta niin Tinder-puhelinsovelluksesta kuin oikeasta elämästäkin. Hän myönsi viettäneensä paljon aikaa muun muassa strippiklubeilla seuran toivossa.
– Strippiklubeilla käyminen oli minulle tapa tavata naisia. Se oli mielenkiintoista aikaa elämässäni, Eminem kertoi naisseikkailuistaan.
Lähde: People