Emma Gaalaa vietetään poikkeuksellisesti vasta toukokuussa Hartwall Arenalla – vuoden artisti korvaa erilliset nais- ja miessarjat

6:18img
Näin Gettomasa kommentoi viime Emma Gaalassa kohauttanutta kiitospuhettaan.
Julkaistu 25.11.2020 11:14
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Suomalaisen musiikin juhlaa, Emma Gaalaa, vietetään ensi vuonna alkuvuoden sijaan poikkeuksellisesti toukokuussa. Gaalaa vietetään poikkeusjärjestelyin Hartwall Arenalla.

Emma Gaala siirtyy toukokuulle ja se järjestetään Hartwall Arenalle. Gaalan yleisökapasiteetti tulee olemaan rajoitettu ja katsomo-lohkoittain paikalle otetaan maksimissaan puolet areenan normaalikapasiteetista, jotta turvavälit säilyvät. 

Gaala kertoo noudattavansa viranomaisten sen hetkistä ohjeistusta kasvomaskien käytöstä. Jos ohjeistus maskeista on tapahtuma-aikaan voimassa, katsojilta edellytetään maskien käyttöä. Ohjeita myös päivitetään tarvittaessa tilanteen muuttuessa.

– Seuraamme tarkasti aluehallintoviranomaisten ohjeita. Mikäli viranomaiset niin sallivat, on mahdollista, että tapahtumaan myydään enemmän paikkoja viranomaissääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Koko tapahtuman henkilökunta on varustautunut tarvittavin suojavarustein, kommentoivat Musiikkituottajien apulaisjohtaja Tommi Kyyrä ja Nelonen Median tapahtumapäällikkö Marko Salo

Ehdokkaat julki tammikuussa

Emma-ehdokkaat julkistetaan torstaina 21.1.2021. Ensi vuonna palkintoja jaetaan kaikkiaan 21 ehdokassarjassa, joista vuoden kotimainen artisti/yhtye valitaan yleisöäänestyksellä.

Kategoriat ovat pääosin ennallaan, uusina mukana ovat Vuoden striimatuin ulkomainen biisi sekä Vuoden artisti, joka korvaa aiemmin olleet Vuoden naisartisti ja Vuoden miesartisti -sarjat. 

– Olemme keskustelleet aiheesta jo muutaman vuoden ajan ja seuranneet siitä käytävää keskustelua myös kansainvälisesti ja nyt tuntui sopivalta hetkeltä luopua erillisistä sarjoista, kommentoi Tommi Kyyrä Vuoden nais- ja miesartistisarjojen korvaantumista uudella Vuoden artistiehdokassarjalla. 

Näiden ehdokassarjojen lisäksi Musiikkituottajat ry:n hallitus jakaa Vuoden vienti-, erikois- ja kultainen Emmat. 

Tuoreimmat aiheesta

Emma-gaala