Järkyttävät käänteet puhututtavat parhaillaan Emmerdalessa ja lisää dramaattisia käänteitä on vielä luvassa. Varo juonipaljastuksia!
Karmaisevat juonenkäänteet ovat piinanneet jo lähes vuoden ajan Emmerdalen kylän väkeä. Ensin Cameron Murray kylmäsi Carl Kingin. Sen jälkeen henkensä menetti Alex Moss.
Tuoreimmissa jaksoissa miehen kolmanneksi uhriksi joutui epäonninen Gennie Walker, joka kuuli Cameronin tunnustavan Debbielle toisen tekemistään murhista.
Salakuuntelusta kaksikolle kiinni jäänyt Gennie pakeni kauhistuneena tilanteesta. Cameron ja Debbiä lähti ajamaan takaa autolla paikalta pois kaahannutta Gennietä. Paniikissa hurjastellut Gennie menetti kuitenkin vahingossa auton hallinnan syöksyen rajusti metsään.
Kun Debbie lähti hälyttämän apua, asteli Cameron kylmän rauhallisesti onnettomuuspaikalle, jossa Gennie lojui henkihieverissä romuttuneessa autossa. Cameron veti naisen ulos autosta ja painoi kädet tämän kasvoille estäen häntä hengittämästä. Ja niin Cameronin murhatilillä oli jo kolmas uhri.
Jai lähtee etsimään kadonnutta Gennietä ja palaa reissultaan veret seisauttavien uutisten kera. hyytävä murhenäytelmä järkyttää Emmerdalen kylän asukkaita. Toisaalla Debbie ja Cameron tuskailevat kauheaan tragediaan johtanutta tekoaan.
Kyläläiset ovat tolaltaan kuultuaan Gennien kohtalosta. Nikhil on lamaantunut, Chas on surun musertama ja itkuinen Brenda ei pysty käsittämään tapahtunutta. Hermostunut Cameron yrittää saada Debbien kiinni. Myöhemmin Debbie alkaa murentua syyllisyyden painosta. Alkaako valheiden vyyhti vihdoin purkautua tragedian keskellä?