Encksin sivurajat: ”Siirtoikkuna – paljon melua tyhjästä”

Guus Hiddink, Roman Abramovitsh
Guus Hiddink ja Roman Abramovitsh "puuhastelevat" Chelseassa.2015 Getty Images
Julkaistu 04.02.2016 21:45

MTV SPORT / Peter Enckelman

MTV:n jalkapalloasiantuntija Peter Enckelman pelasi komean uran Brittein saarilla sekä Suomen A-maajoukkueessa. Joku saattaa ”Encksin” muistaa myös eräästä sivurajaheitosta. Tässä juttusarjassa Enckelman nostaa esiin Valioliigassa tapahtuneita asioita, jotka eivät ole menneet ihan putkeen. Enckelman heittää tällä viikolla pallon päin siirtoikkunaa, sekä pohtii lontoolaisten seurojen alamäkeä.

Arsenalin sulaminen

Jotenkin tulee Päiväni murmelina -elokuva mieleen Tykkimiesten tilasta. Taas kerran lupaavat asemat on menetetty. Joukkue on pelannut neljä ottelua ilman voittoa ja kärki on karannut jo viiden pisteen päähän. Arsenal-fanien pahin uhkakin on toteutunut, sillä verivihollinen Tottenham pinnisti ohi viime kierroksella. Luodut maalipaikat eivät paljoa lohduta, kun palloa ei saada sisään mistään. Jotenkin tuntuu, että Arsenal on tällä hetkellä pahassa takalukossa. Olisiko ihan oikeasti aika kokeilla jotain uutta?

Palacen tammikuu

Vaikka cupissa kulkeekin, ei Crystal Palacen tammikuuta voi luonnehtia kuin yhdellä sanalla: katastrofi. Viisi tappiota putkeen liigassa on suistanut Kotkat keskikastin alareunalle. Palace on ollut perinteisesti vahva kotonaan, nyt tuostakaan taiasta ei tunnu olevan mitään jäljellä. Alan Pardew on ennenkin pystynyt kääntämään valmentamiensa joukkueiden kurssit, mutta löytyykö vanhalta konnalta vastauksia tähän kriisiin?

Chelsea puuhastelu

Talvi vaihtuu kevääksi, valmentaja vaihtuu, mutta pelaaminen ei petraannu sitten millään. Siinä taitaa olla Chelsean kauden koko kuvan tähän mennessä. Pelaajat tietävät Guus Hiddinkin olevan väliaikaisratkaisu, joten kenelle joukkue pelaa? Luulisi, että sen verran ammattiylpeyttä löytyisi, että Chelsean tähtikatras saisi itsestään enemmän irti, mutta kun ei. Tavoitteena näyttää olevan nyt 40 pistettä ja sarjapaikan säilyttäminen. Muuhun ei ole enää saumoja.

Siirtoikkuna

Jokaisen muka-toimittajan talven kohokohta on taas kerran takana. Huhuja, spekulaatioita ja varmoja tietoja näkyi mediassa taas kyllästymiseen asti. Mikä oli lopputulos? Muutama keskikastin ylihintainen pelaajakauppa, siinäpä se. Nyt sitten odotellaan kesää ja sitä, että seurat ostavat tukevilla lisähinnoilla EM-kisoissa onnistuneita pelaajia. EM-kisoissa läpimurtonsa tekevät pelaajat eivät ole sen parempia kesäkuussa kuin nytkään. Mitä tämä kertoo seurojen scouttauksesta ja uskalluksesta?

Tuoreimmat aiheesta

Valioliiga