Englanti jäi 0-0-tasatulokseen Yhdysvaltojen kanssa jalkapallon Qatarin MM-kisojen perjantai-illan myöhäisottelussa. Englanti on kohdannut Yhdysvallat kolmesti MM-kisoissa, eikä se ole onnistunut kertaakaan voittamaan.
LUE MYÖS: Englannille ilouutisia – maan puhutuin nilkka on kunnossa
Vuoden 1950 MM-kisoissa Yhdysvallat oli parempi maalein 1-0. 12 vuotta sitten Etelä-Afrikassa joukkueet tasasivat pisteet 1-1-lukemin ja perjantai-iltana päädyttiin jälleen pistejakoon.
Yhdysvalloilla oli al-Khorissa B-lohkon ottelun avauspuoliajalla paremmat maalipaikat. Niistä parhaat osuivat Weston McKennielle ja Christian Pulisicille.
Englanti on voittanut MM-alkulohkossa yhden ottelun ja pelannut yhden tasan. Se kohtaa lohkon päätöspelissään Walesin. Kaksi tasapeliä pelannut Yhdysvallat kohtaa alkulohkon päätteeksi Walesin voittaneen Iranin.