Englanti koki maanantaina odottamattoman tuplanöyryytyksen, kun siitä tuli ensimmäinen maa, joka on heitetty kahdesti viikon sisään ulos Euroopan kentiltä.
Ensin britit äänestivät saarivaltion pois Euroopan Unionista, ja maanantaina kuningaskunnan ylpeys, jalkapallomaajoukkue, hävisi Islannille ja putosi EM-turnauksesta.
- Häpäisimme itsemme muutama päivä sitten kansanäänestyksessä ja häpäisimme myös nyt itsemme. Tällä hetkellä on todella murheellista olla englantilainen, Englannin futisjoukkueen kannattaja Alex vaikeroi Nizzassa uutistoimisto Reutersille.
Englannin nöyryyttävä tappio sai nopeasti sosiaalisessa mediassa nimen "Brexit2". Ja samalla meemit lähtivät leviämään maailmalle.
Islannin 2-1-voittomaalin imuroinut maalivahti Joe Hart sai osansa irvailusta.
Satiirilehti Private Eye ennusti jo ennen ottelua, että maajoukkue seuraa nopeasti ensimmäistä brexitiä.
Islannin yllätysvoittoa verrattiin pingviinin ja aikuisen miehen kohtaamiseen hulvattomalla videolla.
Osansa sai myös päävalmentaja Roy Hodgson, joka ilmoitti heti pelin päättymisen jälkeen, ettei hän jatka luotsin paikalla. "Hodari" sai nauttia jättipalkasta Englannin peräsimessä, kun taas Islannin valmentaja Heimir Hallgrimsson on työskennellyt myös hammaslääkärinä.
Englannin pelaajat tienaavat tähtitieteellisiä summia verrattuna Islannin rivipelaajiin. Islantilainen Dagur Hjartarson vitsaili Twitterissä sillä, kuinka karuista oloista Islannin maajoukkuepelaajat ovat kotoisin.