Englannissa kaksi lasta kuollut ja kuusi loukkaantunut vakavasti puukotuksessa, 17-vuotias epäilty pidätetty
Kahdeksaa ihmistä on puukotettu ja viety sairaalaan Englannin Southportissa. Asiasta uutisoi muun muassa BBC. Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessaan illalla, että kaksi lasta on kuollut.
Merseysiden poliisi kertoi saaneensa ilmoituksia puukotuksesta tänään puolen päivän aikaan paikallista aikaa. Poliisi hälytettiin Southportin Hart Streetillä sijaitsevaan kiinteistöön.
Yleisölle ei poliisin mukaan koitunut tilanteesta laajempaa vaaraa. Poliisin mukaan aseistetut poliisit pidättivät miehen ja takavarikoivat teräaseen. Myöhemmin se vahvisti, että pidätettynä on 17-vuotias poika.
Poliisi kertoi maanantai-iltana pitämässään tiedotustilaisuudessaan, että kaksi puukotuksen uhreista on kuollut. He ovat poliisin mukaan lapsia. Kuuden ihmisen kerrotaan olevan vakavasti loukkaantuneena ja kolmen muun loukkaantuneen puukotuksessa.
Poliisin mukaan tapausta ei pidetä terrorismiin liittyvänä, eikä se etsi ketään muuta puukotuksiin liittyvää henkilöä.
– Näin varhaisessa vaiheessa tutkimukset tämän traagisen tapauksen motiivin selvittämiseksi ovat vielä kesken. Kehotamme ihmisiä olemaan spekuloimatta, poliisi sanoi.
North West Ambulance Service (NWAS) kertoi hoitaneensa kahdeksaa potilasta, joilla oli puukotusvammoja, ja osa heistä oli viety Alder Hey Children's Hospitaliin.
Eye on Southportin toimittaja Tim Johnson kertoo BBC:lle saapuneensa paikalle noin 20 minuuttia sen jälkeen, kun poliisi oli kutsuttu paikalle. Hän kertoi, että tapahtumapaikalla oli käynnissä 6-10-vuotiaille suunnattu Taylor Swift-teemainen jooga- ja tanssityöpaja.
Paikallinen liikkeenomistaja oli yksi poliisille soittaneista henkilöistä.
– Äidit tulivat tänne ja huusivat. Se oli kuin kauhuelokuvan kohtaus. Tapahtumat olivat kuin jostain Amerikasta, eikä aurinkoisesta Southportista, hän kertoi uutistoimisto PA:lle.
Lähistöllä asuva nainen kertoi Liverpool Echo -lehdelle kuulleensa sireenit ja helikopterin kiertelevän paikalla.
Naisen mukaan pian sen jälkeen paikallisissa WhatsApp-ryhmissä alkoi liikkua viestejä, joissa sanottiin "lukitkaa ikkunanne ja ovenne’”.
– Meille kerrottiin, että mies juoksi ympäriinsä puukottamassa ihmisiä, hän sanoi.
– En ymmärrä, miten tällaista voi tapahtua maanantaina lounasaikaan.
Tapaus sattui monille brittiläisille lapsille koulujen kesälomien ensimmäisellä täydellä viikolla.
Britannian pääministeri Sir Keir Starmer kuvaili tapahtunutta järkyttäväksi ja hän kiitti pelastuspalveluja niiden toiminnasta.
Sisäministeri Yvette Cooper sanoi viestipalvelu X:ssä olevansa syvästi huolissaan erittäin vakavasta tapauksesta.
Lähde: BBC, Reuters
Uusimmat
-
07:58
Ari Vatanen heitettiin tylysti ulos FIA-pomon kotoa – Jean Todt palaa likaiseen vaalitaisteluun: "Ei käyttäytynyt hyvin"
-
07:50
Japanilaisyhtiö: Lopetimme räjähtäneiden radiopuhelinten valmistuksen 10 vuotta sitten – MTV seuraa Libanonin tilannetta
-
07:45
Vappu Pimiän suosittu jauhelihakeitto: "Yksi arjen parhaista pelastajista"
-
07:25
Lisätietoa Oleksandr Usykin pidätyksestä – poistui lentokoneesta osallistumaan välikohtaukseen
-
07:03
NHL-lihaskimppu penkkasi salilla kunnon raudoilla – sitten tankoon tarttui Jaromir Jagr, ja näky painui unohtumattomasti mieleen
-
06:41
Ottelu muutti suomalaispelaajan elämän – kuoleman porteille
-
06:33
Parikymppinen Atte meni lääkäriin flunssan vuoksi, saikin diagnoosin keuhkosyövästä: "Onni onnettomuudessa"
-
06:28
Ranskalaistähti tuhri läpiajon täysin: ei laukaustakaan aikaiseksi – Mestarien liigassa jälleen yksi unelmamaali
-
06:20
Aika Ukrainassa muutti Lucasia: "Ajattelin, että kuolen" – hurjia kokenut pelaaja on jälleen Suomessa
-
06:07
Yhdysvaltain viranomaiset: Iranilaishakkerit tarjosivat varastettua Trumpin kampanjamateriaalia Bidenille
-
06:03
Sofi Oksanen ei ylläty Putinin ydinaseuhkailusta – kääntäisi katseet ydinvoimaloihin
-
05:55
HIFK teki kohuvärväyksen – paljastus taustoista: "Ei ainut seura, joka osoitti kiinnostusta"
-
05:47
Videot näyttävät McDonald's-puukotuksen ja sen valmistelut – syyttäjältä karmaiseva toteamus
-
05:38
Bussin ikkunaan lingottiin appelsiini Oulussa – lasia lensi ympäri matkustamoa
-
05:32
Näin helposti Kluuvin surmamontulle pääsi: 500 läpikulkua yhdessä päivässä
-
05:26
Oikeus kuulee Kankaanpään terrorismisyytettyjä – syyttäjän mukaan radikalisoituivat, puolustus luonnehtii "tavallisiksi suomalaisiksi"
-
05:15
USU: Yt-neuvottelujen aalto leviää Suomen kunnissa – jopa tuhat työpaikkaa vaakalaudalla
-
00:05
Maalivahdin järkyttävä käsittelyvirhe PSG:n onni – jättiläiset tasavahvoja Mestarien liigassa
-
23:54
Israelin puolustusministeri: Sodassa alkaa uusi vaihe, painopiste siirtymässä pohjoiseen Libanoniin
-
23:31
Komissaariehdokkaat istutetaan valiokuntakuulemisiin: "Kyllä he varmasti joutuvat aikamoiseen grilliin"
-
Lataa lisää